TALOUSARVIOALOITE 490/2006 vp

TAA 490/2006 vp - Risto Kuisma /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen perustienpidon rahoitukseen Uudenmaan tiepiirissä

Eduskunnalle

Uudenmaan tiepiirin alue on taloudelliselta toiminnaltaan ja liikenteeltään maamme merkittävin. Asukasmäärä on noin 1,4 miljoonaa eli yli neljännes koko maan väestöstä. Maan autokannasta alueella on noin neljäsosa. Liikenne tiepiirin tiestöllä on yli kolminkertainen koko maan keskimääräiseen vuorokausiliikenteeseen verrattuna.

Uudenmaan tiepiirin käytettävissä olevat määrärahat ovat vähentyneet 1990-luvulta alkaen yli kolmanneksen. Nykyinen rahoitustaso on suhteettoman alhainen verrattuna aluerakenteen muutoksista sekä väestön ja liikenteen lisääntymisestä johtuviin tarpeisiin Uudellamaalla.

Valtion talousarvion momentin 31.24.21 perustienpidon määräraha kohdentuu tieverkon hoitoon ja kunnossapitoon. Lisäksi määrärahalla toteutetaan pieniä laajennus- ja uusinvestointeja.

Laajennus- ja uusinvestoinnit ovat tärkeitä myös Uudenmaan alemman tieverkon kannalta. Kuitenkin nämä investoinnit joutuvat ns. väliinputoajan asemaan, koska kynnys rahoituksen saamiseksi tienpidon kehittämismomentin (31.24.77) kautta on erittäin korkea ja koska perustienpidon määrärahatilanne on tiukka ja nämä määrärahat kohdistuvat ensisijaisesti tieverkon hoitotoimenpiteisiin.

Perustienpidon vuosittaista rahoitustasoa tulee Uudenmaan tiepiirin alueella nostaa 30 000 000 eurolla, jotta myös alemman tieverkon kehittämiskohteita voidaan toteuttaa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 30 000 000 euroa ja lisää momentin perusteluihin maininnan, että Uudenmaan tiepiirin perustienpidon määrärahaa korotetaan 30 000 000 eurolla.

Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006

  • Risto Kuisma /sd
  • Antti Kaikkonen /kesk