Viimeksi julkaistu 19.1.2021 17.58

Talousarvioaloite TAA 50/2015 vp Talousarvioaloite ansio- ja pääomatuloverotulon arvioidun tuoton vähentämisestä (-468 000 000 euroa)

CarlHaglundrym.

Eduskunnalle

Suomi ei enää ole se kilpailukykyinen maa, jona olemme oppineet sen aiemmin tuntemaan. Sen sijaan me kuulumme niiden harvojen EU-maiden joukkoon, joiden talouskehitys ei juuri nyt ole suotuisaa. Meillä on siis hyviä syitä taloutemme uudistamiseen. Tämän pitää tapahtua työnteon kautta — ainoastaan sillä, että meillä on ihmisiä töissä, voimme saavuttaa takaisin asemamme menestyvänä maana. 

Meidän on panostettava kasvun ja viennin edellytysten luomiseen. Yhtenä perusedellytyksenä on se, että työn vastaanottamisen ja tekemisen on aina oltava kannattavaa. Tämän tavoitteen saavuttamiseen tarvitaan useita toimenpiteitä. Yhtenä toimenpiteenä on työn verotuksen keventäminen. Kevyempi verotus vähentää eri kannustinloukkujen riskiä ja laskee työn vastaanottamisen kynnystä. Sen vuoksi haluamme toteuttaa verovaihdon, jossa työn verotusta pienennetään ja kulutuksen verotusta lisätään. Tähän päästään pienentämällä työn verotusta yksi prosenttiyksikkö kolmessa alimmassa veroluokassa ja puoli prosenttiyksikköä ylimmässä veroluokassa. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta vähentää 468 000 000 euroa momentilta 11.01.01 ansio- ja pääomatuloveron arvioidusta tuotosta. 
Helsingissä 9.10.2015 
CarlHaglundr
Anna-MajaHenrikssonr
AndersAdlercreutzr
EvaBiaudetr
ThomasBlomqvistr
MikaelaNylanderr
MatsNylundr
JoakimStrandr
StefanWallinr