TALOUSARVIOALOITE 500/2003 vp

TAA 500/2003 vp - Tuija Nurmi /kok 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen rajavartiolaitoksen toimintamenoihin

Eduskunnalle

Hallituksen esitys rajavartiolaitoksen vuoden 2004 toimintamenoihin on 189 miljoonaa euroa. Tämä ei mahdollista rajavartiolaitoksen suoriutumista sille asetetuista vaativista tehtävistä. Rajanylitysliikenne on kasvanut, samoin viisumivelvollisten määrä. Suomen ja Venäjän välisessä liikenteessä oli edelliseen vuoteen verrattuna kasvua 4 %. Rajan ylitti 6,1 miljoonaa henkilöä, joista viisumivelvollisia oli 65 %. Rajanylitysliikenteen lisääntyminen jatkossa ja Venäjän rajavalvonnan supistukset Suomen rajalla edellyttävät rajavartiolaitokselta suurempaa työmäärää. Rahoitusvajeeen johdosta partiointia itärajalla ei voida nostaa ja itärajan rajanylityspaikkojen henkilöstömäärää ei kyetä lisäämään asetettujen vaatimusten edellyttämälle tasolle. Itärajalle tarvitaan lisähenkilöstöä jo ensi vuoden aikana, jotta rajaliikenne voidaan tarkastaa asianmukaisesti ja liikenteen sujuvuus taata. Niiralan ja Imatran kansainvälisten rajanylityspaikkojen aukioloaikojen pidentäminen ympärivuorokautiseksi vaatii lisätyövoimaa, samoin Nuijamaalle vuonna 2005 avattava uusi raja-asema. Rahoituksen puuttuessa rajavartiolaitos on joutunut jo muutaman vuoden aikana lykkäämään rakennustensa korjauksia. Vene- ja aluskaluston uudistaminen on ollut jo vuosia keskeytyksissä. Lisäksi yleinen kustannustason nousu syö toimintamenoja noin 1 000 000 euroa vuodessa. Valtion talousarvioon ehdotettu määräraha on riittämätön, ja siksi on jouduttu harkitsemaan Pohjanlahden merivartioston lakkauttamista hallintoyksikkönä sekä varusmieskoulutuksen lopettamista Ivalon ja Imatran rajajääkärikomppanioissa. Riittävillä määrärahoilla on taattava se, ettei edellä mainittuihin supistuksiin tarvitse ryhtyä. Varusmieskoulutusta tulee jatkaa nykyisissä neljässä paikassa. Pohjanlahden merivartiostoa ei hallintoyksikkönä saa lakkauttaa, ja rajavartiolaitoksen toimintamenoihin on saatava 3,9 milj. euron tasokorotus rajaturvallisuuden ylläpitämiseksi ja välttämättömien investointien käynnistämiseksi.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon momentille  26.90.21 lisäyksenä 3 900 000 euroa rajavartiolaitoksen toimintamenoihin.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2003

  • Tuija Nurmi /kok