TALOUSARVIOALOITE 501/2007 vp

TAA 501/2007 vp - Markus Mustajärvi /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen pienvesistöjen kalataloudelliseen kunnostukseen Lapissa

Eduskunnalle

Lapissa on takavuosina ja vuosikymmeninä hallitsemattomalla tavalla istutettu pienvesistöihin vieraita kalakantoja, ainakin amerikkalaista puronieriää, joka syrjäyttää alkuperäisen kalakannan. Kokemushan osoittaa, että minne amerikkalaiset tulevat, eivät ne sieltä hevin pois lähde.

Pienvesistöjen tila on heikentynyt voimakkaasti myös metsäojitusten ja -aurausten vuoksi, koska liikkeelle lähtenyt humus kulkeutuu vesistöihin ja laskeutuu niiden pohjaan tuhoten kutusoraikot ja kalojen elinalueet.

Lapin ympäristökeskus on kehitellyt kunnostuslaitteita ja -menetelmiä pienvesistöjen ennallistamiseen. Tämä työ täytyisi tehdä niin, että ensin vesistöistä poistetaan vieras kalakanta, sen jälkeen vesistö kunnostettaisiin ja sitten luontainen kalakanta istutettaisiin uudelleen.

Pienvesistöillä voisi tulevaisuudessa olla merkittävä rooli esimerkiksi matkailun ohjelmapalveluita kehitettäessä paikallisten asukkaiden kalastusmahdollisuuksien parantamisen lisäksi.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  35.10.77 lisäyksenä 2 000 000 euroa pienvesistöjen kalataloudelliseen kunnostukseen Lapissa.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Markus Mustajärvi /vas
  • Jyrki Yrttiaho /vas
  • Esko-Juhani Tennilä /vas
  • Johanna Ojala-Niemelä /sd