TALOUSARVIOALOITE 506/2003 vp

TAA 506/2003 vp - Tuija Nurmi /kok 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen lasten ja nuorten esitystoiminnan tukemiseen Lahden Tanssiopistossa

Eduskunnalle

Lahden Tanssiopisto on taiteen ja perusopetuksen oppilaitos, johon kuuluu säännöllinen esiintymistoiminta. Opisto on perustettu vuonna 1983. Tällä hetkellä opiskelijoina on noin 400 eri ikäistä tanssin harrastajaa. Vuonna 1999 Lahden Tanssiopistolle myönnettiin Hämeen taidetoimikunnan Pro Arte Tawastica- tunnustuspalkinto pitkään jatkuneesta tavoitteellisesta tanssikasvatustyöstä ja sitä tukevasta esiintymistoiminnasta. Esiintymistoimintaan kuuluu vuosittain oppilasnäytösten ohella muiden taiteen perusopetusoppilaitosten kanssa yhteistyössä toteutettavia mittavia tanssiteatterihankkeita. Näistä viimeisin tanssiteatterihanke toteutettiin keväällä 2003 yhteistyössä Lahden konservatorion ja Päijät-Hämeen käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen kanssa. Tanssiteatteriproduktiot Pekka ja susi sekä Noidan oppipoika keräsivät laajan yleisön Päijät-Hämeen alueelta. Lasten ja nuorten esiintymistoimintaan on budjetoitu vuodelle 2004 noin 50 000 euroa. Budjetti pitää sisällään näytöstilojen vuokrat, koreografi- ja harjoittamiskustannukset, lavasteiden ja puvustuksen suunnittelun ja toteutuksen kustannukset, musiikin sävellys- ja sovitustyön kustannukset ja esitysten markkinoinnista aiheutuneet kulut.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon momentille  29.90.52 lisäyksenä 50 000 euroa lasten ja nuorten esitystoiminnan tukemiseen Lahden Tanssiopistossa.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2003

  • Tuija Nurmi /kok