TALOUSARVIOALOITE 508/2003 vp

TAA 508/2003 vp - Tuija Nurmi /kok 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen tieosuuksien Hämeenlinna—Tuulos ja Tuulos—Lahti kehittämiseen

Eduskunnalle

Tiehallinto on teettänyt yhteysväliselvityksen Hämeenlinna—Lahti-valtatien kehittämiseksi. Yhteysväli koostuu kahdesta eri tiejaksosta, jotka ovat valtatie 10 Hämeenlinnasta Tuulokseen ja valtatie 12 Tuuloksesta Lahteen. Selvityksessä todetaan, että valtatiellä 10 on puutteelliset ohitusmahdollisuudet, tien leveys on alle valtateille asetettujen leveystavoitteiden ja osuudella on vaarallisia nelihaaraliittymiä. Valtatien 12 liikenneturvallisuus on huono, tieosuus Tuuloksesta Lahden länsipuolelle kuuluu kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien osalta runkoverkon vaarallisimpaan viidennekseen. Suunnitelluilla parantamistoimenpiteillä voidaan vähentää liikennekuolemia valtatiellä 10 noin 33 % ja valtatiellä 12 noin 60 %. Hankkeen perustamiseen tarvitaan aloitusrahaa, jotta suunnittelu ja kilpailuttaminen saadaan käyntiin.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 1 000 000 euroa tieosuuksien Hämeenlinna—Tuulos ja Tuulos—Lahti kehittämiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2003

  • Tuija Nurmi /kok