Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.02

Talousarvioaloite TAA 518/2017 vp 
Stefan Wallin ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä rintamaveteraanien kuntoutustoimintaan (10 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Sotaveteraanit ovat antaneet suuren panoksen maamme ja sen itsenäisyyden puolesta. Nykyään sotaveteraanien määrä on noin 17 000 ja heidän keski-ikänsä on 91 vuotta. Viime vuosina sotiemme veteraaneille osoitetut määrärahat ovat pienentyneet, koska elossa olevien veteraanien määrä on vähentynyt. Veteraanijärjestöt ovat kuitenkin nostaneet esille vakavan huolen määrärahojen riittämättömyydestä. Tämä koskee niin veteraanikuntoutusta kuin kotiin annettavia palveluita.  

Koska iäkkäiden veteraanien määrä vähenee jatkuvasti, olisi perusteltua luopua invalidiprosentin mukaan maksettavista korvauksista. Sen sijaan kaikille veteraaneille tulisi tarjota sellaisia palveluita, jotka perustuvat yksilölliseen kuntoutus- ja palvelutarpeen arviointiin.  

Suomi juhlistaa tänä vuonna 100-vuotista itsenäisyyttään. Tämän vuoksi meidän tulee panostaa veteraaneihimme. Sillä tavalla voimme osoittaa arvostuksemme heille, jotka ovat taistelleet itsenäisyytemme puolesta. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 10 000 000 euroa momentille 33.50.56 sotaveteraanien kuntoutukseen.  
Helsingissä 29.9.2017 
Stefan Wallin 
Mikaela Nylander 
Anna-Maja Henriksson 
Veronica Rehn-Kivi 
Anders Adlercreutz 
Thomas Blomqvist 
Mats Löfström 
Mats Nylund 
Eva Biaudet 
Joakim Strand