TALOUSARVIOALOITE 52/2003 vp

TAA 52/2003 vp - Tony Halme /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen tullilaitoksen virkojen lisäämiseen

Eduskunnalle

Valtion vuoden 2004 talousarviossa ei ole määrärahoja tullin lisähenkilöstön palkkaamiseen.

Tullilaitoksemme on maailman parhaita. Jo kolmena peräkkäisenä vuotena kansainvälinen tutkimuskeskus IMD on valinnut Suomen tullin maailman parhaaksi. Suomen tulli toteuttaa EU:n yhteistä kauppapolitiikkaa, ja näin ollen EU:n laajentumisen myötä Baltian maiden kansalaiset tulevat olemaan yhä enemmän tullihenkilökuntamme asiakkaita. Jo kuluvan vuoden elokuun loppuun mennessä tullirikosten määrä oli kasvanut lähestulkoon 6 prosentilla verrattuna edellisvuoteen.

Kasvava matkustajamäärä antaa lisää mahdollisuuksia kasvavalle rikollisuudelle ja estää nykyistä tullin henkilökuntaa toimimasta edes nykyisellä tasolla. Tämän vuoksi valtion pitäisi mahdollistaa 30 uuden tulliviran perustaminen ja asettaa siihen tarvittavat määrärahat.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon momentille  28.40.21 lisäyksenä 1 500 000 euroa tullilaitoksen virkojen lisäämiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2003

  • Tony Halme /ps
  • Raimo Vistbacka /ps
  • Timo Soini /ps