TALOUSARVIOALOITE 528/2012
vp
TAA 528/2012
vp - Kimmo Tiilikainen /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen puuntuotannon
kestävyyden turvaamiseen myönnettävään
tukeen
Eduskunnalle
Kansallinen metsäohjelma (KMO) 2015 on valtioneuvoston
16.12.2010 hyväksymä metsäalan kokonaisvaltainen
kehittämisohjelma ja se sisältää metsäpolitiikan
keskeiset linjaukset. Ohjelmalle on asetettu päämääräksi
metsiin perustuvan liiketoiminnan vahvistaminen ja tuotannon arvon
kasvattaminen, metsätalouden kannattavuuden parantuminen,
metsien monimuotoisuuden, ympäristöhyötyjen
sekä hyvinvointivaikutusten vahvistuminen.
MMM:n rahoittamat toimenpiteet liittyvät metsänhoidon
ja perusparannuksen rahoitukseen, metsien monimuotoisuuden suojeluun, puun
energiakäytön edistämiseen, metsätalouden
edistämis- ja viranomaistoiminnan järjestämiseen
sekä metsäalan tutkimus ja kehitystoimintaan.
Julkisen rahoituksen lisäksi kansallisen metsäohjelman
toteutuminen edellyttää merkittävää yksityisen
sektorin rahoitusta.
Suomen metsäsektorin nykyisessä tilanteessa kaikki
metsäalan kilpailukyvyn parantamiseksi meneillään
olevat KMO -hankkeet ovat äärimmäisen
tärkeitä.
Talousarvioesityksen määräraha on
riittämätön Kansallinen metsäohjelma
2015:den ja pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategiassa
asetettujen tavoitteiden metsänhoito- ja perusparannustöille
sekä puuperäisen energian lisäämiselle asetettujen
tavoitteiden saavuttamiseksi. Määrärahan
lisäysesityksellä on työllisyyttä ja
talouskasvua edistävä vaikutus.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 talousarvioon
momentille 30.60.44 lisäyksenä 5 000 000
euroa puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen myönnettävään
tukeen.
Helsingissä 28 päivänä syyskuuta
2012
- Kimmo Tiilikainen /kesk
- Mikko Alatalo /kesk
- Sirkka-Liisa Anttila /kesk
- Lasse Hautala /kesk
- Antti Kaikkonen /kesk
- Timo Kalli /kesk
- Anne Kalmari /kesk
- Elsi Katainen /kesk
- Inkeri Kerola /kesk
- Mari Kiviniemi /kesk
- Esko Kiviranta /kesk
- Katri Komi /kesk
- Timo V. Korhonen /kesk
- Seppo Kääriäinen /kesk
- Paula Lehtomäki /kesk
- Jari Leppä /kesk
- Mika Lintilä /kesk
- Markus Lohi /kesk
- Eeva-Maria Maijala /kesk
- Aila Paloniemi /kesk
- Mauri Pekkarinen /kesk
- Arto Pirttilahti /kesk
- Tuomo Puumala /kesk
- Antti Rantakangas /kesk
- Juha Rehula /kesk
- Eero Reijonen /kesk
- Markku Rossi /kesk
- Simo Rundgren /kesk
- Annika Saarikko /kesk
- Mikko Savola /kesk
- Juha Sipilä /kesk
- Ari Torniainen /kesk
- Tapani Tölli /kesk
- Mirja Vehkaperä /kesk
- Anu Vehviläinen /kesk