TALOUSARVIOALOITE 529/2003
vp
TAA 529/2003
vp - Lauri Oinonen /kesk
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Petäjäveden
Kintauden ja Uuraisten välisen maantien peruskorjaukseen
Eduskunnalle
Kahden Keski-Suomen kunnan eli Petäjäveden
ja Uuraisten välisen maantien perusparannus on odottanut
toteutumistaan noin 40 vuotta. Ei kuitenkaan aivan koko välillä,
sillä Uuraisten kunnan puoli on hiljan peruskorjattu Petäjäveden kunnan
rajalle saakka. Petäjäveden kunnan puoleinen kapea
sorapintainen tieosuus on edelleen todella ala-arvoisessa kunnossa.
Tieosuudelle, joka on vain hieman yli kymmenen kilometriä pitkä,
on Tiehallinnon kertoman mukaan peruskorjaussuunnitelmat valmiina. Korjausinvestoinnille
on varattu määrärahatkin useaan kertaan,
mutta aina ne on käytetty johonkin toiseen kohteeseen.
Petäjäveden kunta on kasvukeskus Jyväskylän
kaupungin ja maalaiskunnan kyljessä. Rajalla sijaitseva
Petäjäveden Kintauden kylä on uudisasutuksen
rakentamisen kohteena. Tämän vuoksi myös
kunnan kehittämistoimenpiteet kohdistuvat merkittäviltä osin
tälle alueelle.
Tästä on konkreettisena osoituksena se, että kunta
rakensi omin varoin Kintauden kylälle uuden 120 oppilaan
koulun. Tämän lisäksi Kintauden kylälle
valmistuu syksyllä 2003 120 asuintontin osayleiskaava.
Ottaen huomioon, että tien osuus on kahden kuntakeskuksen
välinen ja tien vaikutusalueella sijaitsee Petäjäveden
Kintauden kasvava kyläyhteisö, on tien peruskorjauksella kiire.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta lisää valtion vuoden 2004
talousarvioon momentin 31.24.21 perusteluihin
maininnan, että määrärahaa saa
käyttää Petäjäveden
Kintauden ja Uuraisten välisen maantien perusparantamiseen.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2003