TALOUSARVIOALOITE 53/2003 vp

TAA 53/2003 vp - Tony Halme /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen lapsilisien yksinhuoltajakorotuksen nostamiseen

Eduskunnalle

Lapsiperheiden yhteiskunnalta saamien tulonsiirtojen ostovoima on laskenut lähes puoleen 1990-luvun puolivälin tasosta. Tämä on heikentänyt perheiden taloudellista tilannetta merkittävästi, kun vielä erilaiset yhteiskunnan perimät maksut ja omavastuut ovat nousseet samaan aikaan huomattavasti. Ohjaavan kasvatuksen periaatteen mukaan päävastuu lasten kasvatuksesta on vanhemmilla ja kodilla. Mikäli vanhempia on perheessä vain yksi, eivät lapsen elinolosuhteet saa heikentyä tämän takia, vaan yhteiskunnan tulee tulla silloin perhettä vastaan.

Vuoden 2004 talousarvioon on kirjattu kymmenen euron korotus ensimmäisestä lapsesta maksettavaan lapsilisään sekä kolmen euron korotus yksihuoltajakorotukseen. Nämä korotukset ovat tervetulleita, mutta varsinkin yksinhuoltajien kohdalla korotus on aivan riittämätön kustannusten nousuun verrattuna. Viimeisten neljän vuoden aikana elinkustannukset ovat nousseet räjähdysmäisesti varsinkin asumiskustannusten osalta. Miten lapsiperhe voi pitää samaa elintasoa yllä, jos valtio ei tue sitä riittävästi? Yksi lapsi kuluttaa yksinhuoltajaperheessä keskimäärin 420 euroa kuukaudessa, ja jos valtio tukee sitä vain 136,60 eurolla lapsilisän ja sen yksinhuoltajakorotuksen kautta, niin ei voi muuta kuin ihmetellä, miten yksinhuoltajaperheet tulevat toimeen.

Kansainvälinen talouskehitys on jatkunut erittäin heikkona, eikä mitään merkittävää elpymistä ole varmuudella näkyvissä. Sama näkymä on myös Suomen kohdalla, onhan maamme kansantuote jopa muutaman kuukauden ajan ollut laskeva. Tämän kaiken valossa on ihmeteltävää, että hallitus esittää kehitysyhteistyömäärärahoihin peräti 32 miljoonan euron arvioitua 1,4 %:n inflaatiota ylittävän korotuksen. Ei ole mitään järkeä lähteä vallitsevassa taloudellisessa tilanteessa syytämään näin suuria määriä rahaa ulkomaille, kun kotimaassakin on vakavia ongelmia monilla väestöryhmillä, kuten esimerkiksi yksinhuoltajaperheillä. Kansa valittaa oikeutetusti omista oloistaan, peruspalvelujen turvaamisesta ja toimeentulostaan, joka ei vastaa sitä, mitä hallitus on kansalle luvannut.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon momentille  33.15.52 lisäyksenä 32 000 000 euroa lapsilisien yksinhuoltajakorotuksen nostamiseen esitetyn kolmen euron sijaan 20 eurolla kuukaudessa niin, että lisän määrä nousee 53,60 euroon ja vähentää vastaavasti momentilta  24.30.66 32 000 000 euroa kehitysapumäärärahojen inflaation ylittävään tasokorotukseen tarkoitettuja määrärahoja.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2003

  • Tony Halme /ps
  • Raimo Vistbacka /ps
  • Timo Soini /ps