TALOUSARVIOALOITE 533/2001 vp

TAA 533/2001 vp - Jouko Jääskeläinen /kd ym.

Tarkistettu versio 2.1

Määrärahan osoittaminen kuntien iltapäiväkerhotoiminnan kehittämiseen

Eduskunnalle

Julkisuudessa on keskusteltu voimakkaasti monien pienten koululaisten yksinäisistä iltapäivistä. Lapset ovat jopa puolet valveillaoloajastaan ilman aikuisen hoivaa. Tästä ovat seurauksena turvattomuus, pelko ja jopa joutuminen yhteisön toiminnan ulkopuolelle. Kotien tilanne on muuttunut huomaamattamme. Vanhemmat ponnistelevat yhä pidempiä työpäiviä saadakseen pitää työnsä.

Varsinkin ekaluokkalaiset joutuvat usein olemaan kodeissaan pitkiä aikoja yksin ilman aikuisen läsnäoloa. Koulupäivät päättyvät usein jo kello 12 tai 13. Pieni koululainen joutuu selviytymään iltapäivistään parhaan kykynsä mukaan.

Koulujen kerhotoiminta antoi jossain vaiheessa koululaisille erään mahdollisuuden olla jonkun harrastuksen parissa ja näin iltapäivät eivät muodostuneet kovin pitkiksi. Lamavuosien tultua koulujen kerhotoiminnat supistuivat lähes kokonaan.

Niiltä paikkakunnilta, joissa iltapäiväkerhotoimintaa on kokeiltu vapaaehtoisjärjestöjen tukemana, on palaute ollut positiivista. Lapset ovat viihtyneet ja vanhemmat ovat voineet turvallisin mielin olla työssään. Vapaaehtoisjärjestöjen kanssa toteutettava toiminta tarvitsee onnistuakseen työnohjaajan, koordinaattorin, joka ei vaihdu joka vuosi kuten järjestöjen kautta palkattavat usein työllistämistuella olevat henkilöt vaihtuvat.

Nyt tarvitaan toimenpiteitä koululaisten iltapäivätoiminnan vakiinnuttamiseksi. Iltapäivätoiminnan järjestäminen ja koordinointi tulisi saattaa osaksi kuntien sivistystoimen tehtäviä. Tämä toteutettaisiin yhteistyössä muiden lapsista ja nuorista huolehtivien yhteisöjen kanssa. Tavoitteena ei olisi koko ikäluokan saavuttaminen, vaan tarpeeseen kohdistuva toiminta.

Tämänsuuntaisia kokeiluja on menossa eräissä kunnissa.Tämän toiminnan laajentamiseksi sekä kuntien innostamiseksi ja laajempien kokemusten saamiseksi toiminnasta halukkaille kunnille tulisi tarjota laajempi pilotti- eli kokeilumahdollisuus valtion antaman osarahoituksen turvin. Pilottikokeilua varten varoja osoitettaisiin noin neljällekymmenelle suurimmassa tarpeessa olevalle kunnalle.

Tässä yhteydessä viittaamme lisäksi lakialoitteeseen (LA 21/2000 vp) perusopetuslain muuttamisesta.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  29.99.50 lisäyksenä 1 000 000 euroa koululaisten iltapäiväkerhojen toiminnan käynnistämiseen kunnissa, jotka hyväksytään kerhotoiminnan pilottihankkeeseen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Jouko Jääskeläinen /kd
  • Sakari Smeds /kd
  • Päivi Räsänen /kd
  • Toimi Kankaanniemi /kd
  • Marja-Leena Kemppainen /kd
  • Kari Kärkkäinen /kd
  • Ismo Seivästö /kd
  • Leea Hiltunen /kd
  • Bjarne Kallis /kd