TALOUSARVIOALOITE 541/2003
vp
TAA 541/2003
vp - Kirsi Ojansuu /vihr ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen yliopistojen
perusopetuksen laadun parantamiseen
Eduskunnalle
Talousarvioaloite on osa vihreän eduskuntaryhmän
vaihtoehtobudjettia.
Hallitusohjelman mukaan Suomi nostaa lähivuosina tutkimusrahoitustaan,
sen sijaan yliopistojen vuosina 2002—2004 saama lisärahoitus kasvaa
jatkossa vähemmän. Kuitenkin nykyinenkin lisärahoitusohjelma
on ollut riittämätön eikä ole
saavuttanut kohdettaan, sillä lisäykset ovat menneet
opiskelijamäärän kasvuun. Todellisuudessa
tilanne yliopistojen sisällä ei ole siis parantunut.
Yliopistoille ohjattu julkinen rahoitus on viime vuosina käytetty
yliopistojen laajentamiseen, ei niiden tason nostamiseen. Vuosina
1992—2001 kasvoi opiskelijoiden määrä 33 %,
maisterien määrä 38 % ja
tohtorien määrä 128 %.
Opettajien määrä sen sijaan supistui
3 %. Vaikka Suomessa puhutaan tutkimuksen laadusta
enemmän kuin koskaan ennen, panostetaan yliopistotyössä määrään.
Yliopistojen rahoitusmalli ajaa yliopistoja ensi sijassa haalimaan
paljon tutkintoja. Tuloksena on, että perusopetus on resurssipulan vuoksi
kärsinyt. Tämä perusopetuksen resurssipula
näkyy massaluentoina, kirjatentteinä ja paljon
puhutun henkilökohtaisen palautteen ja ohjauksen
puutteena. Tässä voi olla yksi syy myös pitkiin
valmistumisaikoihin.
Opettajien määrää ei voi
vähentää tason laskematta. Samaan aikaan
uusia tutkimusaloja syntyy, tutkimuslaitteet kallistuvat ja kansainvälisissä tapahtumissa
on oltava mukana. Resursseja tulee nyt kohdentaa perusopetuksen
laadun parantamiseen. Momentille ehdotetaan lisättäväksi 10 000 000
euroa kohdennettavaksi yliopistojen perusopetukseen.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon
momentille 29.10.21 lisäyksenä 10 000 000
euroa yliopistojen perusopetuksen laadun parantamiseen.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2003
- Kirsi Ojansuu /vihr
- Tarja Cronberg /vihr
- Erkki Pulliainen /vihr
- Janina Andersson /vihr
- Merikukka Forsius /vihr
- Osmo Soininvaara /vihr
- Rosa Meriläinen /vihr
- Anni Sinnemäki /vihr
- Ulla Anttila /vihr
- Satu Hassi /vihr
- Heidi Hautala /vihr