TALOUSARVIOALOITE 542/2003
vp
TAA 542/2003
vp - Kirsi Ojansuu /vihr ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen ohitusraiteen
rakentamiseen välille Kerava—Järvenpää
Eduskunnalle
Helsinki—Tampere pääradan
perusparantamiseen ja nopeuden nostamiseen on viime vuosina investoitu
kuntien ja valtion varoja noin 500 000 mrd euroa. Pääradan
liikenteen turvaaminen ja nopeuksien nostaminen palvelee koko Pohjois-
ja Keski-Suomea. Toisaalta pääkaupunkiseudun ja Hämeenkin
alueella hitaammalla paikallisella junaliikenteellä on
suuri merkitys, ja sen toimintamahdollisuudet on turvattava. Tehtyjen
selvitysten perusteella pääradan kapasiteetti
Riihimäen eteläpuolella ei mahdollista nopeiden
junien liikennöimistä suunnitelluilla nopeuksilla,
ellei paikallisliikenteen junia hidasteta tai vähennetä niiden
määrää. Tehdyn mittavan investoinnin hyödyntäminen
edellyttää toimenpiteitä radan kapasiteetin
turvaamiseksi, kun Helsingin seudun kasvupaineet heijastuvat pääradan
varren maankäytön kasvuna ja junaliikenteen palvelujen
lisäämistarpeena.
Kuntien ja Ratahallintokeskuksen yhteistyönä vuonna
2000 toteuttamassa Päärataselvityksessä on
löydetty taloudellisesti kohtuullinen Keravan ja Järvenpään
välille sijoittuviin ohitusraiteisiin perustuva ratkaisu,
joka varmistaa ainakin lähiaikojen kapasiteettitarpeet
ja nopeiden junien nopeuden hyödyntämisen sekä pääradan
liikenteessä että myös idän
suunnan liikenteessä. Hankkeen kustannuksiksi on arvioitu
minimitasolla 34 miljoonaa euroa ja jatkossakin hyvin toimivalla tasolla
50 miljoonaa euroa.
Varmistamalla pääradan kapasiteetin riittävyys
turvataan junaliikenteen kilpailukyky ja luodaan edellytykset myös
kuntien maankäytön kehittämisen painottamiselle
entistä voimakkaammin raideliikenteeseen tukeutuvaksi.
Ellei varmuutta radan ja junaliikenteen toimivuudesta voida taata,
on olemassa vaara, että sekä asutus että elinkeinoelämä hakeutuu
yhä selkeämmin hyvien tieyhteyksien varrelle ja
liikennejärjestelmä joudutaan rakentamaan lähes
yksinomaan autoliikenteen ehdoilla.
Tämä aloite on laadittu Hämeen liiton
ja maakunnan kansanedustajien yhteistyönä.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon
momentille 31.40.78 lisäyksenä 3 000 000
euroa ohitusraiteen rakentamiseen rataosuudelle Kerava—Järvenpää.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2003
- Kirsi Ojansuu /vihr
- Tuija Nurmi /kok
- Satu Taiveaho /sd
- Matti Kauppila /vas
- Timo Seppälä /kok
- Sirkka-Liisa Anttila /kesk
- Päivi Räsänen /kd
- Jari Koskinen /kok
- Maija-Liisa Lindqvist /kesk
- Minna Lintonen /sd
- Juha Rehula /kesk