TALOUSARVIOALOITE 545/2003 vp

TAA 545/2003 vp - Heikki A. Ollila /kok 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Pälkäneen vanhan kirkon arkeologisten kaivausten jatkamiseen ja kunnostuksen rahoitukseen

Eduskunnalle

Pälkäneen rauniokirkko on rakennettu 1400-luvun lopulla. Kirkon katto romahti 1800-luvulla, ja raunioituminen on jatkunut siitä alkaen. Kirkko ja sen ympäristö on arkeologisesti mielenkiintoinen ja kulttuurihistoriallisesti arvokas kohde.

Sortumavaaran vuoksi Pälkäneen rauniokirkko on käyttökiellossa. Kirkon perustusten vahvistaminen ja muurien tukeminen ovat välttämättömiä toimia kirkon säilyttämiseksi. Pälkäneen Vanhankirkon suojeluyhdistys ja Pälkäneen kunta ovat keränneet rahoitusta ja yhteistyökumppaneita hankkeeseen, jolla turvattaisiin kirkon raunioiden säilyttäminen ja toiminnallisuus. Ennen kirkon perustusten vahvistamista on suoritettava arkeologisia kaivauksia. Arkeologiset kaivaukset tekee museovirasto, jolle on näitä kaivauksia ja perustusten vahvistamista varten ohjattava lisää varoja.

Rakennetun kulttuuriympäristön vaaliminen on arvokasta. Rakennettu kulttuuriympäristö kantaa mukanaan kulttuurin eri vaiheita ja osoittaa nykypäivän ihmiselle, miten ihminen ja luonto ovat eläneet vuorovaikutuksessa vuosisatojen ajan.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon momentille  29.90.75 lisäyksenä 100 000 euroa Pälkäneen vanhan kirkon arkeologisten kaivausten jatkamiseen ja muurien perustusten vahvistamiseen, kivirakenteiden konservoinnin loppuun saattamiseen sekä lähiympäristön hoidon ja tutkimuksen suunnitteluun.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2003

  • Heikki A. Ollila /kok