Viimeksi julkaistu 19.1.2021 17.55

Talousarvioaloite TAA 55/2015 vp Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä kuntien yhdistymisen taloudelliseen tukeen (45 000 000 euroa)

CarlHaglundrym.

Eduskunnalle

Suomessa on nykyisin hieman yli 300 kuntaa. Yli puolessa kunnista on alle 6 000 asukasta. Kuntien määrä on pienentynyt viime vuosina valtiovallan määrätietoisten toimien seurauksena. Vuonna 1997 kuntia oli vielä 452. Pienet kunnat kattavat puolet maamme pinta-alasta, mutta niissä on vain 15 prosenttia asukkaista ja 10 prosenttia työpaikoista. Meillä on seitsemän kaupunkia, joissa on yli 100 000 asukasta: Helsinki, Espoo, Tampere, Vantaa, Turku, Oulu ja Kuopio. Nämä kaupungit kattavat ainoastaan yhden prosentin pinta-alasta, mutta niissä on 30 prosenttia maamme asukkaista ja 40 prosenttia työpaikoista. 

Visiomme on vahvat peruskunnat myös tulevaisuudessa. Tällä tavalla voidaan turvata lähipalvelut ja paikallisdemokratia. Kuntien tulee myös vastaisuudessa vastata esim. perussosiaalihuollosta. Jotta tässä onnistuttaisiin, tarvitsemme kuntauudistuksen täydentämään sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta. Nyt ollaan suurin osa kuntien tehtävistä esim. suunnitellun sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen myötä siirtämässä pois paikallisesta päätöksenteosta. Haluamme, että kunnilla on selkeät ja merkittävät tehtävät sen sijaan, että tehtäviä siirrettäisiin uusille alueille. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 45 000 000 euroa momentille 28.90.31 kuntien yhdistymisen taloudelliseen tukeen.  
Helsingissä 9.10.2015 
CarlHaglundr
Anna-MajaHenrikssonr
AndersAdlercreutzr
EvaBiaudetr
ThomasBlomqvistr
MikaelaNylanderr
MatsNylundr
JoakimStrandr
StefanWallinr