TALOUSARVIOALOITE 566/2003 vp

TAA 566/2003 vp - Iivo Polvi /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen yritysten investointi- ja kehittämishankkeiden tukemiseen

Eduskunnalle

Kansallisen elinkeinopolitiikan tavoitteena on viime vuosina ollut tutkimus- ja kehittämistoiminnan lisäämisen avulla synnyttää uutta korkean teknologian yritystoimintaa. Tällöin määrärahoja on suunnattu perinteisistä yritysten kehittämis-, käynnistys- ja investointiavustuksista tutkimus- ja kehittämistoimintaan. Käytännössä Itä-Suomen yritystoiminta ei ole voinut hyödyntää tutkimus- ja kehittämisrahoitusta siinä määrin kuin Etelä-Suomen korkeamman teknologian yritykset. Itä- ja Pohjois-Suomessa on edelleenkin runsaasti tarvetta ns. perinteisten yritystukien käyttöön, mutta tähän tarkoitukseen osoitetut vuotuiset budjettimäärärahat ovat säännönmukaisesti olleet liian vähäiset tarpeeseen nähden. Vuonna 2003 jo yksin Pohjois-Savossa on hakemusten määrä 2 miljoonaa euroa suurempi kuin käytettävissä oleva määräraha. Investointiavustus on edelleen nopeimmin vaikuttava keino edistää työpaikkojen lisäämistä.

Näillä toimenpitellä olisi laajalti heijastuva alue- ja suhdannetaloudellinen vaikutus, koska ne:

— lisäävät yritysten kilpailukykyä ja nostavat työpaikkakysyntää luomalla uusia työpaikkoja

— pienentävät työttömyysturvaan kohdistuvia valtion panostuksia ja tuovat tätä kautta säästöjä

— tehostavat aluekeskusohjelmien aluetaloudellisia työpaikkavaikutuksia ja toimintaympäristöä

— vähentävät väestön muuttotarvetta ja tuovat valtiolle välillisesti merkittäviä taloudellisia säästöjä.

Valtion talousarvioesityksessä vuodelle 2004 esitetään yritysten investointi- ja kehittämishankkeiden tukemiseen myöntämisvaltuutta noin 16,6 miljoonaa euroa, mikä on lähes sama kuin vuonna 2003. Jo Itä- ja Pohjois-Suomen määrärahantarve on 10 miljoonaa euroa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon momentille  32.30.45 lisäyksenä 15 000 000 euroa yritysten investointi- ja kehittäishankkeiden tukemiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2003

  • Iivo Polvi /vas 
  • Eero Lämsä /kesk
  • Jyrki Katainen /kok
  • Rauno Kettunen /kesk
  • Kari Kärkkäinen /kd
  • Markku Rossi /kesk
  • Erkki Virtanen /vas
  • Tuula Väätäinen /sd