TALOUSARVIOALOITE 574/2007 vp

TAA 574/2007 vp - Mats Nylund /r ym.

Tarkistettu versio 2.0

Suomennos

Määrärahan osoittaminen perustieverkon kehittämiseen

Eduskunnalle

Tiet ovat maaseudun ja seutukuntien elinhermo, mutta niiden kunnossapito on vuodesta toiseen alimitoitettua, ja samalla tarve panostaa liikenneturvallisuuteen on suuri. Tiedämme, että liikennemäärät kasvavat joka vuosi, ja tiedämme myös, että määrärahojen korotuksista huolimatta määrärahat kunnossapitoon ja peruskorjaukseen sekä liikenneturvallisuuden parantamiseen ovat useiden vuosien ajan olleet aivan liian pienet. Saatujen tietojen perusteella olemme viime vuosina tehneet vuosittain 150 miljoonan euron arvosta enemmän vähennyksiä kuin olemme investoineet maamme tieverkkoon, siltoihin ja ylikäytäviin. Ennen pitkää tämä näkyy niin elinkeinoelämän kohonneina logistiikkakustannuksina kuin myös liikenteessä loukkaantuneiden ja kuolleiden määränä.

Kun hallitusohjelmaan kirjattu tavoite puun hankinnan lisäämisestä vuosittain 10—15 miljoonalla kuutiometrillä toteutuu, perustieverkko ja erityisesti yleinen alempi tieverkko kuormittuvat entisestään. Toisin sanoen tieverkon peruskorjauksessa ei ole kyse ainoastaan Suomen hyvinvoinnin vaarantumisen estämisestä vaan myös kansantaloudestamme.

Maamme pitkien välimatkojen haasteeseen vastaamisen ja maaseudun asuttuna säilymisen kannalta on ratkaisevaa, että tieverkko vastaa nykypäivän tarpeita. Tavoitteena tulee olla pitkän tähtäimen kestävä ja tasa-arvoinen liikennepolitiikka, jossa perustieverkon asema on vahva. Liikenteeseen tehtävät panostukset on nähtävä kannattavina, pitkäaikaisina investointeina, jotka palvelevat teollisuutta, yrityksiä, elinkeinoelämää ja kansalaisiamme sekä yhdistävät eri alueita. Kyse on Suomen kilpailukyvystä.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 20 000 000 euroa perustieverkon kunnossapitoon ja kehittämiseen.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Mats Nylund /r
  • Ulla-Maj Wideroos /r
  • Thomas Blomqvist /r
  • Anna-Maja Henriksson /r
  • Håkan Nordman /r