TALOUSARVIOALOITE 586/2003 vp

TAA 586/2003 vp - Lyly Rajala /kd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen rakentamistekniikan ja puutekniikan diplomi-insinöörikoulutuksen sekä siihen liittyvän tutkimuksen käynnistämiseen Oulun yliopistossa

Eduskunnalle

Valtioneuvosto päätti lakkauttaa 13.8.1996 tekemällään päätöksellä Oulun yliopiston rakentamistekniikan osaston. Tämän päätöksen mukaisesti rakennusalan diplomi-insinöörikoulutus ja tutkimus loppui Oulun yliopistossa 31.7.2001. Ainoat alan opetusyksiköt ovat päätöksen jälkeen Helsingin ja Tampereen teknillisten korkeakoulujen opetusyksiköt.

Lopettamispäätöksen perusteluna mainittiin 1990-luvun puolivälissä ollut alan työttömyys. Suhdanteet ovat kuitenkin noista ajoista muuttuneet huomattavasti positiivisempaan suuntaan. Koulutuksen puute aiheuttaa alan jatkuvaa diplomi-insinööripulaa Pohjois-Suomen työnantajille sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Pohjois-Suomesta ei juurikaan etsiydytä opiskelemaan olemassa oleviin Etelä-Suomen yliopistoyksiköihin, eivätkä Etelä-Suomen opiskelijat valmistuttuaan juurikaan hakeudu töihin Pohjois-Suomeen.

Oulun yliopiston yksikön lakkauttaminen soti jo päätöksen tekohetkellä maan tasapuolista kehittämistä vastaan. Myös nykyiseen hallitusohjelmaan on kirjattu useita aloitetta tukevia linjauksia: "yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen aluevaikutusta vahvistetaan", "alueiden osaamista, yrittäjyyttä ja työllisyyttä vahvistetaan", "alueellisen kehittämisen ohjelmiin osoitetaan riittävät taloudelliset voimavarat", "edistetään rakentamisen laatua" jne.

Uutena osiona Oulun yliopiston teknilliseen tiedekuntaan tulee järjestää puutekniikan diplomi-insinöörikoulutus ja siihen liittyvä tutkimus. Mekaaninen metsäteollisuus hankkii merkittävän osan maamme vientituloista (2,7 miljoonaa euroa v. 2001). Alan ongelmana on vientituotteiden alhainen jalostusaste. Puuston kokonaistilavuudesta noin 30 % sijaitsee Pohjois-Suomessa, mutta mekaanisesta metsäteollisuudesta vain 10—15 %. Yksi suuri syy tähän vääristymään on juuri koulutuksen puute alueella. Alan koulutusta tulee näilläkin perusteilla ohjata Pohjois-Suomeen ja ennen kaikkea Oulun yliopistoon.

Suomen Rakennusinsinööriliiton teettämät useat tutkimukset tukevat myös koulutuksen aloittamista Oulussa. Viimeisimmän, vuonna 2002 tehdyn tutkimuksen mukaan rakennusalan diplomi-insinöörien tarve on vuoteen 2006 mennessä keskimäärin 185 vuodessa. Valmistuvien määrä nousee vuoteen 2006 mennessä noin 130:een vuodessa. Näissä luvuissa on vain yritysten tarpeet. Julkisen sektorin tarpeet tulevat vielä tämän tilaston lisäksi. Vajaus pahenee vuosittain eläkkeelle siirtyvien alan ammattilaisten määrän kasvaessa. Selvityksessä ei ole myöskään arvioitu uusien tehtävien aiheuttamaa diplomi-insinöörien lisätarvetta.

Rakentamisen diplomi-insinöörikoulutuksen tarpeellisuudesta Oulun yliopistossa kertoo oululaisessa sanomalehti Kalevassa 23.8.2003 ollut ilmoitus. Siinä houkutellaan opiskelijoita "vain 264:n kilometrin päässä Oulusta sijaitsevaan Luulajan teknilliseen yliopistoon". Ilmoituksen allekirjoittajina ovat Ouluseutu yrityspalvelut, Pohjois-Suomen rakennusklusteri ry sekä Oulun seudun työvoimatoimisto. Opiskelu Luulajassa alkoi 1.9. eli viikko ilmoituksen jälkeen. Viikossa sinne ehti hakea ilmoituksen perusteella viisi hakijaa, joista kaksi on aloittanut opiskelun. Oulun yliopiston rakentamistekniikan osastolta valmistui vuosittain noin 40 diplomi-insinööriä.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon momentille  29.10.21 lisäyksenä 2 000 000 euroa rakentamistekniikan osaston uudelleen käynnistämiseen ja puutekniikan diplomi-insinöörikoulutuksen aloittamiseen Oulun yliopistossa.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2003

  • Lyly Rajala /kd