TALOUSARVIOALOITE 588/2003
vp
TAA 588/2003
vp - Lyly Rajala /kd
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen valtatien
20 muuttamiseen nelikaistaiseksi välillä Oulu—Kiiminki
Eduskunnalle
Valtatie 20 eli ns. Kuusamontie on jäänyt
suoritustasoltaan ajastaan jälkeen etenkin Ruskon teollisuusalueen
nopean kehittymisen, Kiimingin suuntaan levinneen asutuksen ja Koillismaalle
voimakkaasati viime vuosina kasvaneen matkailun vaikutuksesta. Tie
on ruuhkainen, liittymäristeykset ovat vaarallisia eikä tien
kantavuus riitä enää runsaalle raskaalle
liikenteelle.
Oulun Rusko hitech -alueella syntyy merkittävä osa
Suomen sähkö- ja elektroniikkatuotannosta. Keskittymänä se
on Suomen toiseksi suurin Salon jälkeen. Suurin osa tuotannosta
viedään ulkomaille. Elektroniikan työpaikkoja
alueella on noin 3 500. Lisäksi alueella on muita
teollisuusyrityksiä, eli päivittäin työmatkoja
on lähes 8 000 kpl. Ruskoon suuntautuu päivittäin
satoja tavarakuljetuksia. Esimerkiksi kaapeliteollisuuden raaka-ainekuljetuksia
on noin 50 000 tonnin edestä ja valmiiden kaapeleiden
kuljetuksia noin 4 000 kpl vuosittain. Matkapuhelinjärjestelmiä ja
tukiasemia valmistavassa tuotantolaitoksessa käy vuosittain
noin 30 000 vierasta, ja kun otetaan huomioon kaikki alueen
yritykset, vierailijoiden päivittäinen määrä nousee
satoihin.
Nykyisellään tieyhteydet rajoittavat alueen yritysten
kehittämistä ja kilpailukykyä. Tieolojen
paraneminen vaikuttaisi keskeisesti alueen ja jatkossa myös
koko Koillismaan imagoon. Siksi tie on parannettava nelikaistaiseksi
pikaisesti ja hanke on käynnistettävä jo
vuonna 2004.
Valtakunnan uutiskynnyksen ylittää koko kesäajan,
siis vain kesäajan, Lahden—Heinolan tieosuus,
jolle nytkin on budjetissa osoitettu lisämäärärahoja.
Se on hyvä, mutta esittämääni
Kuusamontien osuutta käyttää joka päivä sama
noin 15 000 ajoneuvon määrä,
kun sen sijaan Lahden—Heinolan osuudella näihin
määriin päästään
vain kesäviikonloppuisin. Tämän vuoksi
ei olisi kohtuutonta, että myös pohjoisen tiet
otettaisiin huomioon entistä paremmin valtion talousarviossa.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon
momentille 31.24.78 lisäyksenä 10 000 000
euroa valtatien 20 muuttamiseksi nelikaistaiseksi välillä Oulu—Kiiminki.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2003