TALOUSARVIOALOITE 59/2003 vp

TAA 59/2003 vp - Leena Harkimo /kok 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Sköldvikin uuden tieyhteyden rakentamiseen

Eduskunnalle

Sköldvikin teollisuusalueelle on sijoittunut Pohjoismaiden suurin öljynjalostukseen ja petrokemian teollisuuteen erikoistunut yrityskeskittymä, jossa käsitellään, varastoidaan, lastataan ja kuljetetaan Suomen oloissa poikkeuksellisen suuria määriä vaarallisia, erittäin palo- ja räjähdysherkkiä sekä myrkyllisiä kemiallisia aineita. Alueella työskentelee vakituisesti noin 4 000 henkilöä ja lisäksi runsaasti tilapäisiä työntekijöitä. Sinne johtavan ainoan tien varressa sijaitsee koulu ja päiväkoti sekä asutusta. Alueella käy myös paljon ulkopuolisia asiakkaita.

Onnettomuustilanteessa alueen tekee vaaralliseksi se, että teollisuusalue on käytännössä vain yhden tieyhteyden päässä. Uudenmaan tiepiirin tekemän hanke- ja toimenpidepäätöksen mukainen uusi varatieyhteys Sköldvikistä maantielle 1534 ei tuo tyydyttävää ratkaisua sellaisissa onnettomuustilanteissa, joissa nykyinen tie ei ole esimerkiksi vallitsevan tuulensuunnan takia käytettävissä. Kiertotie on erittäin kapea ja mutkainen ja ulkopuolisen pelastusavun saapumisen kannalta liian pitkä ja hidaskulkuinen.

Inhimillisessä toiminnassa ei suuronnettomuuksien vaaraa voida kokonaan sulkea pois pitkälle viedyistä turvallisuustoimenpiteistä huolimatta, joten alueella on varauduttava ääritilanteissa myös ihmisten nopeaan evakuointiin. Suurissa palo- tai onnettomuustilanteissa alueelle on saatava nopeasti myös ulkopuolelta palo- ja pelastushenkilökuntaa sekä -kalustoa, mikä tällä hetkellä on mahdotonta, jos onnettomuus katkaisee ainoan tieyhteyden.

Hankkeen kustannukset ovat pieniä suhteessa niihin vaaroihin, joita suuronnettomuustilan-teessa saattaa aiheutua niin työntekijöille, alueen asukkaille kuin tienvarren koululaisille ja päiväkotilapsille. Sköldvikin tiehankkeessa on kyse paitsi liikenteen sujuvoittamisesta myös ennen kaikkea liikenneturvallisuuden tuntuvasta parantamisesta, alueen pelastus- ja palotoimen toimintaedellytyksistä ja alueella työskentelevien sekä päiväkodin ja koulun ympäristön turvallisuudesta.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon momentille  31.24.78 lisäyksenä 10 000 000 euroa Sköldvikin uuden tieyhteyden rakentamiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2003

  • Leena Harkimo /kok