TALOUSARVIOALOITE 594/2012 vp

TAA 594/2012 vp - Jyrki Yrttiaho /vr 

Tarkistettu versio 2.1

Määrärahan osoittaminen ulkomaisen työvoiman käyttöä valvovien tarkastajien lisäämiseen Lounais-Suomessa

Eduskunnalle

Ulkomaisen työvoiman määrä on tällä hetkellä merkittävä Lounais-Suomessa sekä mantereella, saaristossa että Ahvenanmaalla. Alueella on suuria hankkeita, joissa ulkomaalaista työvoimaa käytetään runsaasti. Laivanrakennusteollisuuden tilauskanta on kasvussa, lisääntyvä korjausrakentaminen työllistää ulkomaalaisia ja palveluihin rekrytoidaan työvoimaa ulkomailta. Viranomaistarkastuksissa on todettu laajalti työehtorikkomuksia, kiskontaa ja syrjintää sekä veronkiertoa ja muiden yhteiskunnallisten velvoitteiden (eläkemaksut, vakuutukset, työterveyshuolto ym.) laiminlyöntejä.

Tarkastajien työ on osoittautunut tehokkaaksi keinoksi ehkäistä rikkomusten ja laiminlyöntien kasvua. Valvontatyö on vaikuttanut työnantajien toimintatapaan siellä, missä sitä on voitu pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti suorittaa.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 talousarvioon momentille  33.70.01 lisäyksenä 200 000 euroa työsuojelun aluehallintoviranomaisten toimintamenoihin ulkomaalaisen työvoiman käyttöä valvovien tarkastajien lisäämiseen Lounais-Suomessa.

Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2012

  • Jyrki Yrttiaho /vr