TALOUSARVIOALOITE 595/2003 vp

TAA 595/2003 vp - Lyly Rajala /kd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen asumismenojen omavastuun puolittamiseen toimeentulotuessa

Eduskunnalle

Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettiin sisältyvässä aloitteessa ehdotetaan, että nykyinen asumistukimenojen 7 prosentin omavastuuosuus toimeentulotuen perusteita määrättäessä puolitettaisiin 3,5 prosentiksi. Muutoksesta kunnille aiheutuva toimeentulomenojen kasvu rahoitetaan kokonaisuudessaan valtion varoista korottamalla kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuutta 20 miljoonalla eurolla

Kohtuullinen asuminen kuuluu jokaisen perusoikeuksiin. Asumismenot ovat kuitenkin viime vuosina kohonneet huomattavasti mm. yleishyödyllisten asunto-osakeyhtiöiden vuokrien nousun myötä niiden siirryttyä markkinatalousmaiseen vuokrien määrittelyyn. Pienituloiset ihmiset, jotka elävät toimeentulotuen varassa, ovat joutuneet tinkimään välttämättöistäkin menoistaan, jopa ruoasta, selvitäkseen asumismenojen nykyisen 7 prosentin omavastuuosuuden maksamisesta. Omavastuuosuuden pienentäminen puoleen nykyisestä helpottaisi kaikkein köyhimpien henkilöiden elämää.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon momentille  33.32.30 lisäyksenä 20 000 000 euroa asumismenojen omavastuun puolittamiseen toimeentulotuessa.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2003

  • Lyly Rajala /kd
  • Toimi Kankaanniemi /kd
  • Kari Kärkkäinen /kd
  • Sari Essayah /kd
  • Bjarne Kallis /kd
  • Päivi Räsänen /kd
  • Leena Rauhala /kd