UN Women Suomi on YK:n tasa-arvojärjestö UN Womenin kansallinen komitea. UN Women Suomen ensisijainen tehtävä on hankkia varoja globaalille UN Womenille, joka toteuttaa hankkeita naisten ja tyttöjen oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi yli 100 maassa esimerkiksi naisten koulutuksen ja itsenäisen toimeentulon mahdollistamiseksi. Varainhankinta linkittyy vahvasti UN Women Suomen tekemään viestintä- ja vaikuttamistyöhön, jonka kautta UN Womenin työtä ja erityisesti työn tuloksia tehdään näkyväksi suomalaiselle suurelle yleisölle. UN Womenin tunnettuus ja luotettavuus suomalaisten keskuudessa on myös vahvasti riippuvainen UN Women Suomen viestinnästä, joka on suunnattu suomalaiselle yleisölle, suomen kielellä. Suomi on globaalin UN Womenin suurimpia rahoittajia yleisrahoituksessa mitattuna, ja Suomi on sitoutunut kasvattamaan rahoitusta UN Womenille vuonna 2025 korkeimmalle tasolle sitten vuoden 2014.
UN Women Suomen viimevuotisen kasvun vipuvartena on toiminut ulkoministeriön myöntämä YK-taustaisten järjestöjen toiminta-avustus, jota UN Women Suomelle myönnettiin edellisellä rahoituskaudella 275 000 euroa/vuosi (momentti 24.30.66 kansainvälinen kehitysyhteistyö, käyttösuunnitelman kohta 8). Hallituksen tiedotuksen mukaan tätä momenttia leikataan 1/3 vuoden 2025 alusta. UN Women Suomen rahoituksessa leikkaus tarkoittaisi merkittävää 93 000 euron leikkausta. Suunnitelluilla leikkauksilla on huomattavia vaikutuksia UN Women Suomen kykyyn jatkaa tehokasta, vaikuttavaa ja yhteiskunnallisesti merkittävää tasa-arvoon ja naisten ja tyttöjen oikeuksiin liittyvää toimintaa.
Suomi on profiloitunut vahvana tasa-arvon puolustajana, mikä näkyy myös Suomen merkittävässä tuessa globaalille UN Womenille. Tähän peilaten olisi ristiriitaista, jos samanaikaisesti toimintakykyä Suomessa heikennetään. Ulkoministeriön vähennettyä omia kehitysviestintäresurssejaan UN Women Suomen kyky viestiä UN Womenin työn tuloksista ja Suomen merkittävästä roolista UN Womenin rahoittajana on entistäkin kriittisempi. Ministeri Tavio on alleviivannut Suomen sitoutumista naisten ja tyttöjen oikeuksien edistämiseen ja tasa-arvon puolustamiseen. Jotta tälle työlle saadaan myös suomalaisten äänestäjien tuki, siitä on viestittävä suomalaiselle yleisölle tehokkaasti, vaikuttavasti ja ajankohtaisesti. Juuri tässä viestinnässä UN Women Suomi on avainasemassa.
UN Women Suomi on toistuvasti osoittanut, että kun järjestöä tuetaan valtionavustuksilla, niiden vaikutus moninkertaistuu. UN Women Suomi on käyttänyt onnistuneesti valtion toiminta-avustusta vipuvartena UN Womenin tunnettuuden kasvattamiseen. Tämän myötä yksityissektorin tuotot UN Womenille ovat kasvattaneet merkittävästi. Valtionavustuksen tuella järjestö on tehnyt myös vaikuttavaa työtä naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi ja siihen puuttumiseksi, tuonut naisten ja tyttöjen ääntä esiin humanitaaristen kriisien ja konfliktien keskellä, koordinoinut Suomen Naiset, rauha ja turvallisuus -verkostoa ja edistänyt naisten osallistumista rauhanprosesseihin sekä myös sitouttanut vaikuttamistyöllään ja viestinnällään suomalaisia yksityishenkilöitä ja organisaatioita toimimaan asian puolesta.
UN Women Suomen toiminnan tukeminen on järkevää ja strategista. Vahva tuki UN Women Suomelle on konkreettinen osoitus siitä, että Suomi seisoo maailman naisten ja tyttöjen puolella varmistamalla, että heidän äänensä, tarinansa, tarpeensa ja toiveensa kantautuvat myös suomalaisen suuren yleisön kuuluviin. Jos UN Women Suomi ei pysty tehokkaasti ja vaikuttavasti viestimään UN Womenin työn merkittävyydestä, vaikutuksista ja työn tuloksista, mikään muu toimija ei tätä roolia voi täyttää.