TALOUSARVIOALOITE 60/2001 vp

TAA 60/2001 vp - Sulo Aittoniemi /alk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen uusien rajavartijoiden palkkaamiseen rajavartiostolle

Eduskunnalle

Erityisesti Suomen itäraja on kovan paineen alaisena laittoman maahanmuuton suhteen. Mahdolliset kriisit Venäjän puolella saattavat nostaa painetta entisestään. Suomella on lisäksi erityinen vastuu itärajan valvonnasta EU:n suuntaan esimerkiksi Schengenin sopimuksen pohjalta. Rajavartiolaitokselle on myös sälytetty kaiken aikaa lisää tehtäviä ja sen on syytä saada lisää henkilöresursseja.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  26.90.21 1 200 000 euroa 30 uuden rajavartijan palkkaamiseen rajavartiostoon.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Sulo Aittoniemi /alk