Viimeksi julkaistu 19.1.2021 17.31

Talousarvioaloite TAA 60/2015 vp Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä nuorten työpajatoimintaan ja etsivään nuorisotyöhön (7 500 000 euroa)

CarlHaglundrym.

Eduskunnalle

Hallituksen tavoite nuorisotakuun kehittämiseksi nuorten elämänhallinnan tukemiseksi, opintopolkujen ja työllisyyden luomiseksi on hyvä. 

Yhteinen vastuumme on toimia siten, että nuoret saavat parhaan mahdollisen alun elämään ja että yhteiskunta tukee erityistuen tarpeessa olevia. Tässä tavoitteessa onnistumiseksi tarvitaan voimavaroja, mutta se vaihtoehto sille, että nuoria ei opasteta, aiheuttaa pidemmän päälle huomattavasti suuremmat kustannukset. Sen lisäksi, että kyseessä on taloudellinen menetys, nuoren ihmisen syrjäytyminen on tietysti myös henkilökohtainen tragedia. 

Hallituksen tarkoituksena on, että vuoden 2016 aikana etsivää nuorisotyötä olisi maamme kaikissa kunnissa. Vuonna 2015 toimintaa oli 93 prosentissa kunnistamme. Tavoite kokonaisvaltaisesta etsivästä nuorisotyöstä on keskeinen tasa-arvon ja alueellisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta.  

Siitä huolimatta, että hallituksen tarkoituksena on tehdä toiminnasta kattavaa, sillä ei ole valmiutta noudattaa tätä aikomusta turvaamalla riittävät resurssit. Sen sijaan työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön määrärahoja on leikattu kunnolla. Tällä on vaaralliset seuraukset, jotka haluamme torjua huolehtimalla siitä, että jokainen nuori ihminen saa mahdollisuuden päästä eteenpäin elämässään. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 7 500 000 euroa momentille 29.91.51 nuorten työpajatoimintaan ja etsivään nuorisotyöhön.  
Helsingissä 9.10.2015 
CarlHaglundr
Anna-MajaHenrikssonr
AndersAdlercreutzr
EvaBiaudetr
ThomasBlomqvistr
MikaelaNylanderr
MatsNylundr
JoakimStrandr
StefanWallinr