TALOUSARVIOALOITE 608/2003 vp

TAA 608/2003 vp - Leena Rauhala /kd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen koulunkäyntiavustajien palkkaamiseen

Eduskunnalle

Koulunkäyntiavustajat mahdollistavat yhdessä opettajien kanssa erityisopetuksen toteutumisen. Koulunkäyntiavustajia tarvitaan oppilaan henkilökohtaisen opetussuunnitelman toteutumiseksi. Avustajan tulee olla myös pitkäaikainen, jotta vuorovaikutus ja tavoitteisuus oppilaan kanssa työskentelyssä oli mahdollista — erityistukea eri syistä tarvitsevat oppilaat tarvitsevat paljon aikaa tutustumiseen ja yhteisen kommunikaation yms. löytämiseen. Tämä näkyy erityisesti vammaisten, mutta myös muiden erityistukea tarvitsevien oppilaiden kohdalla. Koulunkäyntiavustajan avulla erityistukea tarvitsevat oppilaat voivat opiskella integroidusti muiden oppilaiden kanssa ja saada luokkatilanteessa sitä erityistukea, jota he opetuksessa tarvitsevat.

Uudessa perusopetuslaissa (31 §) sanotaan, että vammaisilla on oikeus saada tulkitsemis- ja avustajapalvelut sekä erityisapuvälineet, jotta he voivat yleensä osallistua opetukseen. Määrärahojen niukkuus aiheuttaa kuitenkin sen, että aivan liian vähän koulunkäyntiavustajia on vakinaistetussa työsuhteessa. Palvelun riittämättömyys aiheuttaa suurta huolta lasten vanhempien ja huoltajien keskuudessa ja, mikä pahinta, paljon hankaluuksia niille vammaisille lapsille, joiden koulunkäynti ei ilman avustajaa ole mahdollista.

Pitkäjänteisyys koulunkäyntiavustajan työssä on erittäin tärkeää ja arvokasta, ja siksi on välttämätöntä, että kyseisiä toimia voidaan vakinaistaa tarpeita vastaava määrä. Koulunkäyntiavustajan vaihtuminen — varsinkin jos se tapahtuu usein — on lapsen kannalta haitallista, koska usein saattaa kulua kuukausia, ennen kuin yhteinen sävel oppimisen tukemisessa taas löytyy. Siksi erityistukea tarvitseville oppijoille tulee antaa — varsinkin peruskoulun suorittamiseen — riittävät resurssit ja palkata koulunkäyntiavustajia muutenkin kuin työllistämisvaroin.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon momentille  29.40.30 lisäyksenä 900 000 euroa koulunkäyntiavustajien palkkaamiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2003

  • Leena Rauhala /kd