TALOUSARVIOALOITE 609/2007 vp

TAA 609/2007 vp - Johanna Ojala-Niemelä /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen toimintaan

Eduskunnalle

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimustoiminta tukee oikeusministeriön lainvalmistelua ja tuottaa perustietoa oikeus- ja kriminaalipolitiikkaa koskevan yhteiskunnallisen keskustelun, suunnittelun ja päätöksenteon pohjaksi. Laitos on Suomen johtava kriminologisen ja oikeuspoliittisen tutkimuksen yksikkö, ja toiminta on tieteellisesti vaikuttavaa.

Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos on valtion pienin sektoritutkimuslaitos. Lakivaliokunta on useaan otteeseen kiinnittänyt huomiota siihen, että oikeusministeriön hallinnonalan tutkimukseen suunnattava panostus on erittäin vähäistä.

Valtioneuvoston piirissä laaditussa Paremman sääntelyn toimintaohjelmassa yhtenä keskeisenä lainvalmistelun ongelmana mainitaan valmistelun tietopohjan puutteet, kuten valmistelua tukevan lainsäädäntötutkimuksen vähäisyys. Oikeusministeriön hallinnonalalla tutkimuksen määrä ja laatu ovat keskeisesti kiinni juuri Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen voimavaroista. Tällä hetkellä monissa asioissa valmistelu perustuu mutu-tietoon liian vähäisen tutkimustoiminnan rahoituksen vuoksi. Esimerkiksi rikosuhritutkimusta ei ole ollut varaa päivittää. Eivätkä voimavarat riitä seuraamusjärjestelmän ja sen vaikuttavuuden arviointiin tai tuomioistuintoiminnan tutkimukseen, vaikka näillä molemmilla alueilla suoritettava tutkimus olisi yhteiskunnallisen päätöksenteon näkökulmasta mitä tärkeintä.

Nykytilanne on rationaalisen oikeuspolitiikan ja lainvalmistelun kannalta kestämätön. Siksi Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen rahoituksen lisääminen on välttämätöntä.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  25.01.04 lisäyksenä 500 000 euroa Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen toimintaan.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Johanna Ojala-Niemelä /sd
  • Tero Rönni /sd
  • Krista Kiuru /sd
  • Jacob Söderman /sd
  • Paavo Arhinmäki /vas
  • Johannes Koskinen /sd
  • Ilkka Kantola /sd
  • Anneli Kiljunen /sd
  • Heli Paasio /sd
  • Pia Viitanen /sd
  • Kari Rajamäki /sd
  • Tommy Tabermann /sd
  • Tuula Peltonen /sd
  • Jouko Skinnari /sd
  • Päivi Lipponen /sd
  • Merja Kuusisto /sd
  • Pauliina Viitamies /sd
  • Antti Kalliomäki /sd
  • Katja Taimela /sd
  • Miapetra Kumpula-Natri /sd