TALOUSARVIOALOITE 611/2003
vp
TAA 611/2003
vp - Leena Rauhala /kd
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen aikuisten
koulutustason kehittämisohjelmaan
Eduskunnalle
Parlamentaarinen aikuiskoulutustyöryhmä jätti 42
esitystä sisältävän aikuiskoulutuspolitiikkaa linjaavan
mietintönsä viime vuoden helmikuussa. Aikuisten
koulutustason kohottamisohjelma oli näistä esityksistä mietinnön
mukaan kiireellisin. Kohottamisohjelman tavoitteena on tarjota ammatillinen
kouluttautumismahdollisuus ensisijaisesti työssä oleville
30—54-vuotiaille, joilla ei ole perusasteen tutkintoa,
sekä niille 25—29-vuotiaille, joilta puuttuu peruskoulun
päästötodistus.
Parlamentaarinen aikuiskoulutustyöryhmä arvioi
viisivuotisen ohjelman vuosittaiseksi rahoitustarpeeksi 60—90
miljoonaa euroa, jotta työryhmän mukaan voitaisiin
saavuttaa ohjelmalle asetetut tavoitteet aikuisväestön
koulutustason kohottamisesta ja sitä kautta saatavasta
taloudellisesta ja inhimillisestä hyödystä sekä työntekijöiden
että yhteiskunnan kannalta. Tällä ohjelmalla
voidaan osaltaan varautua myös tulevaan työvoimapulaan
kohdistamalla koulutusvaroja niille aloille, joilla tulevaisuudessa
tulee olemaan eniten pulaa ammattiosaajista. Näin ennaltaehkäistään
osittain sitä ikävintä tulevaisuuden tilannetta,
jossa meillä olisi samanaikaisesti suurtyöttömyys
ja paha työvoimapula.
Ensi vuoden budjetissa jatketaan viime vuonna käynnistynyttä NOSTE-ohjelmaa
siten, että koulutuksen voi vuonna 2004 aloittaa noin 7 400 henkilöä.
Määräraha tähän tarkoitukseen on
19,5 miljoonaa euroa, joka lisää tähän
käytettäviä määrärahoja
viimevuotisesta. Parlamentaarisen aikuiskoulutustyöryhmän
käyttämien asiantuntijoiden arvioihin
nähden tämä nykyinenkin budjettiesityksen
määräraha tuntuu kovin pieneltä.
Aikuisten koulutustason kohottamisohjelma parantaa Suomen kilpailukykyä kansainvälisillä
markkinoilla,
koska osaaminen on aina ollut maamme tärkein kilpailutekijä suurten
luonnonvarojen puuttuessa maastamme. Koulutustason kohottamisohjelma
on tärkeä myös vaihtelevilla työmarkkinoilla
olevan työntekijän kannalta, sillä peruskoulutus
mahdollistaa hänelle paremmat mahdollisuudet selvitä työelämän
murroksissa. Näiden syiden vuoksi on tärkeää lisätä resursseja aikuisten
koulutustason kohottamisohjelmaan ainakin 30 miljoonaan
euroon asti, jotta ohjelma voidaan viedä läpi
sille varatussa ajassa; mieluummin etupainotteisesti jo tulevaisuuteen
varautuen.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon
momentille 29.69.34 lisäyksenä 10 500 000
euroa aikuisten koulutustason kehittämisohjelmaan.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2003