TALOUSARVIOALOITE 612/2003
vp
TAA 612/2003
vp - Leena Rauhala /kd
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen opintorahan
ja asumislisän vuokrakaton korottamiseen sekä vanhempien
luona asuvien opiskelijoiden ikärajan poistamiseen
Eduskunnalle
Hallitusohjelman mukaan opiskelijoiden opintososiaalista
asemaa on tarkoitus hallituskauden aikana kohottaa, jotta täysipäiväinen
ja suunnitelmallinen opiskelu olisi mahdollista. Näin saadaan
opiskeluaikoja lyhennettyä ja opiskelijoita aiemmin työelämään
paikkaamaan eläkkeelle jääviä työntekijöitä.
Tarvitaan kuitenkin euroja, jotta nämä lupaukset
voitaisiin toteuttaa.
Opiskelijoiden pääasiallinen toimeentulo syntyy
opintorahasta ja asumislisästä. Molempien etuuksien
reaalitaso on viime vuosikymmenen aikana pudonnut, eivätkä ne
nykyisellään riitä kattamaan enää opiskelijoiden
välttämättömiä menoja.
Nykyinen opintotukijärjestelmä on ollut käytössä kymmenisen
vuotta. Uudistuessaan viime vuosikymmenen alussa opintotukijärjestelmä paransi
opiskelun taloudellisia edellytyksiä. Opintotuen reaalitaso
on kuitenkin tämän jälkeen laskenut leikkausten
ja inflaation vaikutuksesta. Esim. opintorahan ostovoima on pienentynyt vuodesta
1995, sen leikkaamisen jälkeen, noin 12 %.
Tämän vuoksi yhä useampi opiskelija joutuu
käymään työssä rahoittaakseen
opintojaan, mikä yleensä hidastaa opintojen etenemistä. Nämä opintotuen
reaalitason pudotukset ovat vaikeuttaneet erityisesti niiden opiskelijoiden opiskelumahdollisuuksia,
joiden vanhemmilla ei ole mahdollisuutta tukea lastensa opiskelua
taloudellisesti. Näin näiden opintososiaalisten etuuksien
pieneneminen vaikuttaa myös opintomahdollisuuksia epätasa-arvoistavasti,
vaikka opintotukijärjestelmän eräänä perustarkoituksena
on taata kaikille mahdollisuus opiskelemiseen omasta tai vanhempien
varallisuudesta riippumatta.
Tärkeä ongelmakohta nykyisessä tilanteessa on
myös alimitoitettu vuokrakatto asumislisän maksamiselle.
Tämän vuokrakaton ylittäviä vuokria
peritään yleisesti varsinkin pääkaupunkiseudun
vuokra-asunnoista, mutta myös muiden kaupunkikeskusten
vuokrat usein ylittävät nykyisen vuokrakaton.
Jotta asumislisä todellisuudessa vastaisi opiskelijoitten
asumiskustannusten tasoa, on vuokrakattoa korotettava, koska asumiskustannukset
ovat jatkuvasti nousseet, mutta asumislisän määrässä tämä ei
ole näkynyt.
Opintotuen ja asumislisän korottamisen ohella on myös
poistettava vanhempiensa luona asuvien opiskelijoiden ikäraja
opintotuen määrän perusteena. Näin
myös nuoremmilla vanhempiensa luona asuvilla
opiskelijoilla olisi yhtäläiset mahdollisuudet
opiskella vanhempien tulotasosta tai omista työmahdollisuuksista
riippumatta. Nyky-yhteiskunnassa alle 20-vuotiaankin oletetaan hankkivan
itsenäisesti ainakin osan toimeentulostaan, ja nykyisen
lain ikäraja saattaa vaikuttaa joidenkin vanhempiensa luona
asuvien nuorten opiskelupäätökseen. Näin
erityisesti tapauksissa, jolloin vanhemmilla ei ole mahdollisuuksia
kustantaa nuorensa opintokustannuksia, vaan pienituloisten vanhempien
nuori hakeutuu työelämään herkemmin.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon
momentille 29.70.55 lisäyksenä 60 000 000
euroa opintotuen tason korottamiseen budjettiperusteisesti 12 prosentilla,
vuokrakaton korottamiseen ja vanhempien luona asuvien opiskelijoiden
ikärajan poistamiseen opintotuen määrään
vaikuttavana tekijänä.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2003