TALOUSARVIOALOITE 617/2003 vp

TAA 617/2003 vp - Leena Rauhala /kd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen lapsilisien korottamiseen

Eduskunnalle

Lapsilisien reaaliarvo on jo pudonnut yhdeksän viime vuoden sisällä noin viidenneksen suorien leikkausten vuoksi ja siksi, että niitä ei ole sidottu indeksiin. Lapsiperheiden aseman parantamiseksi esitämme kaikkien lapsien lapsilisien korottamista 10 eurolla kuussa. Tämä aloite on osa kristillisdemokraattien vaihtoehtobudjettia.

Hallitus on omassa budjettiesityksessään nostamassa ensimmäisen lapsen lapsilisää 10 eurolla. Muiden lasten lapsilisät eivät nouse lainkaan. Hallituksen lapsilisäkorotus merkitsee sitä, että lapsilisien reaaliarvo edelleen laskee vaalikauden aikana kaikilla muilla paitsi yksilapsisilla perheillä. Tämä yksilapsimalli purkaa lapsilukumäärän mukaan nousevaa lapsilisäporrastusta, mitä jo aiempien lapsilisäleikkausten yhteydessä on toteutettu huonoin seurauksin. Lapsilisätyöryhmän selvityksen mukaan kaikkein huonoimmassa taloudellisessa asemassa ovat monilapsiset perheet. Tämä on yksi syy siihen, että suomalaiset eivät Väestöliiton tutkimuksen mukaan uskalla hankkia niin suuria perheitä kuin haluaisivat. Hallituksen korotusmalli ei ole perusteltu ainakaan väestöpoliittisen tavoitteen mukaisesti.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon momentille  33.15.52 lisäyksenä 55 000 000 euroa lapsilisien korottamiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2003

  • Leena Rauhala /kd
  • Toimi Kankaanniemi /kd
  • Sari Essayah /kd
  • Kari Kärkkäinen /kd
  • Päivi Räsänen /kd
  • Bjarne Kallis /kd
  • Lyly Rajala /kd