TALOUSARVIOALOITE 619/2003
vp
TAA 619/2003
vp - Leena Rauhala /kd
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen lasten
ja nuorten ennalta ehkäisevän psykiatrisen hoidon
kehittämiseen ja hoitojonojen purkamiseen
Eduskunnalle
Lapset ja nuoret jonottavat psykiatrista hoitoa edelleen
liian kauan. Toissa vuoden alussa voimaan tulleen mielenterveysasetuksen
mukaan lasten ja nuorten pitäisi päästä hoitoon
kolmessa kuukaudessa, mutta esimerkiksi yliopistosairaaloissa hoitoa
joutuu odottamaan edelleen useimmiten puoli vuotta. Varsinaista
hoitoa edeltävään psykiatriseen tutkimukseen
alaikäisen tulee päästä kolmessa
viikossa. Tämä toteutuu paremmin useimmissa yliopistosairaaloissa,
vaikka siinäkin on puutteita joissakin sairaaloissa.
Tutkimusten mukaan Tampereen, Turun ja Oulun yliopistollisissa
sairaaloissa lastenpsykiatrista osastohoitoa joutuu jonottamaan
keskimäärin noin puoli vuotta. Perheosastolle
pääsee esim. Tampereella kolmessa kuukaudessa.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä HUSissa
odotusaika on 4—6 kuukautta alueesta riippuen. Jonotusaika
pitkäaikaiseen hoitoon on pisin Kuopiossa, jossa lapsi
odottaa hoitoa 12—16 kuukautta. Lyhytaikaiseen hoitoon
jono on siellä puoli vuotta. Ongelmana ovat lisäksi
osastohoidon äärimmilleen ajetut resurssit, kun
potilaita on miltei jatkuvasti ylipaikoilla.
Kaikki nämä jonotusajat ovat aivan liian pitkiä,
varsinkin psykiatrista hoitoa tarvitsevan lapsen ja hänen
perheensä kannalta. Tarpeet ovat usein akuutteja, ja ongelmia
pystytään nykyisillä resursseilla hoitamaan
usein vasta sitten, kun ne ovat kärjistyneet.
Hoidon jonoja on kasvattanut osaltaan se, että lasten
ja nuorten psyykkiset pulmat ovat yleistyneet Suomessa selvästi.
Joka neljäs suomalainen lapsi ja nuori kärsii
jonkinasteisista mielenterveyden häiriöistä.
Pahimpia väliinputoajia ovat ne psykoottiset tai vaikeasti
häiriöiset lapset, jotka joutuvat odottamaan kohtuuttoman
kauan laitospaikkaa. He ovat riskialttein ryhmä myös
syrjäytymiskehitykseen.
Toisaalta mielenterveyden ongelmien korjaamisen lisäksi
tulisi panostaa myös ennalta ehkäisevään
hoitoon. Ennalta ehkäisevän hoidon edut ovat lasten
mielenterveyden alueella kiistattomat. Inhimillisten syiden lisäksi
ennaltaehkäisy on kannattavaa myös taloudellisesti.
Esimerkiksi koulupsykologin asiakkuus maksaa noin 400 euroa vuodessa,
kun taas lastenpsykiatrisen sairaalapaikan vuosihinta on noin 130 000
euroa. Siksi varoja tulisi varata ennalta ehkäisevään
hoitoon, samalla kun hoidetaan niitä akuuttia hoitoa tarvitsevia
lapsia ja nuoria, joiden osalta ennaltaehkäisy on jo liian
myöhäistä.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon
momentille 33.32.30 lisäyksenä 9 000 000
euroa lasten ja nuorten ennalta ehkäisevän psykiatrisen
hoidon kehittämiseen ja jo syntyneiden hoitojonojen purkamiseen.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2003