Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.56

Talousarvioaloite TAA 62/2020 vp 
Timo Heinonen kok 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Lopen Launosten ja Riihimäen välisen kevyen liikenteen väylän suunnitteluun (100 000 euroa)

Eduskunnalle

Tällä hetkellä Lopen Launosten kylästä Riihimäelle jalan tai pyörällä asioille kulkevien tulee pitkälti kulkea erittäin vilkkaan kantatien 54 reunaa pitkin. Kantatien 54 liikenteen suurimmat ongelmakohdat sijoittuvat Uudenmaan ELY-keskuksen ja Liikenneviraston vuonna 2014 julkaistun selvityksen mukaan juuri Lopen ja Riihimäen välille sekä Riihimäen kohdalle. Runsas raskas liikenne ja liikennemäärään nähden kapea kantatie 54 aiheuttaa huolta tienkäyttäjien turvallisuudesta. Noin 9 kilometrin mittainen pyörätie lisäisi tienkäyttäjien turvallisuutta merkittävästi sekä innostaisi ihmisiä liikkumaan.  

Vuosittain Uudenmaan ja Kanta- ja Päijät-Hämeen maakunnissa ehdotettavista sadoista kevyen liikenteen väylistä vain muutama toteutuu rahoituksen puuttuessa. Launosten ja Riihimäen välillä kulkevan kevyen liikenteen väylän suunnittelu olisi kuitenkin tärkeää aloittaa mahdollisimman pian liikenneturvallisuuden varmistamiseksi.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 100 000 euroa momentille 31.10.31 Lopen Launosten ja Riihimäen välisen kevyen liikenteen väylän suunnitteluun.  
Helsingissä 16.10.2020 
Timo Heinonen kok