TALOUSARVIOALOITE 632/2007
vp
TAA 632/2007
vp - Sirpa Paatero /sd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen ENPI-ohjelmien kansalliseen
rahoitukseen
Eduskunnalle
Suomen ja Venäjän välisellä rajalla
toimii vuosina 2007—2013 kolme ENPI CBC -ohjelmaa: Kaakkois-Suomi—Venäjä,
Karjala ja KolArctic. Ohjelmia viimeistellään
parhaillaan. Ohjelmat menevät syksyllä komission
ennakkotarkastukseen, jonka jälkeen valtioneuvosto käsittelee
ohjelmat. Kotimainen lainsäädäntö ENPI-ohjelmien
hallintoa varten on valmistelussa ja tulee eduskunnan käsittelyyn
syysistuntokauden aikana.
EU:n puolelta Suomen ja Venäjän välisiä ENPI
CBC -ohjelmia rahoitetaan yhteensä 78,7 miljoonalla eurolla
vuosina 2007—2013. Venäjä on ilmoittanut
alustavasti varaavansa 200 miljoonaa euroa kaikkien yhteistyöohjelmiensa
kansalliseksi vastinrahaksi eli n. 60 % EU:n rahoituksesta.
Tämä rahoitus sisältää myös
Suomen ja Venäjän välisellä rajalla toimivat ENPI CBC -ohjelmat.
Suomessa neuvoteltua ja perusteltua ratkaisua kansallisen rahoituksen
lopullisesta määrästä tai ohjelmakohtaisesta
jaosta ei ole tehty. Valtiovarainministeriön alustavat
laskelmat ovat hyvin varovaisia. Budjettivalmistelussa ollut esitys leikkaa
Suomen valtion rahoitusta nykytilanteeseen verrattuna oleellisesti,
ja alun perin ohjelmille lisäpanostukseksi odotetulla Venäjän
Federaation rahoituksella korvataankin osa Suomen rahoituksesta.
Leikkauksen vaikutus on huomattava siitäkin syystä,
että myös Suomen ja Venäjän
rajalla toimiville ohjelmille kohdennettava EU-rahoitus pienenee
nykytilanteeseen verrattuna. Näin ulkorajayhteistyön
toimintapuitteet olisivat suomalaisille toimijoille oleellisesti
kaventumassa, kun otetaan huomioon varojen käyttöön
tuleva periaatteellinen muutos: rahoitusta tulevat jatkossa käyttämään
myös venäläiset hanketoimijat.
On tärkeätä, että Suomi
varautuu rahoittamaan kansallisesti ENPI-ohjelmia niin, että ohjelmista
saadaan toimivat välineet raja-alueiden väliseen
yhteistyöhön. Suomen kansallisen rahoituksen tulisi
olla yhtä suuri kuin EU:n.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon
momentille 32.70.65 lisäyksenä 13 100 000
euroa ENPI-ohjelmien rahoitukseen.
Helsingissä 24 päivänä syyskuuta
2007
- Sirpa Paatero /sd
- Valto Koski /sd
- Markku Laukkanen /kesk
- Reijo Paajanen /kok
- Markku Pakkanen /kesk
- Sari Palm /kd
- Merja Kyllönen /vas
- Lauri Kähkönen /sd
- Pentti Tiusanen /vas
- Sinikka Hurskainen /sd
- Timo Korhonen /kesk