TALOUSARVIOALOITE 64/2006 vp

TAA 64/2006 vp - Tarja Cronberg /vihr 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen petovahinkojen omavastuuosuuksien kattamiseen

Eduskunnalle

Petovahinkojen omavastuu on historiallinen jäänne. Ennen EU-jäsenyyttä Suomen valtio ei korvannut alle 1 500 markan vahinkoja. Menettelytapa on jäänyt elämään myös EU-jäsenyyden jälkeen. Tällä hetkellä vahinkoja kärsinyt vastaa itse 250 eurolla vahingoista, ja vasta tämän jälkeen tulee voimaan valtion korvausvelvollisuus.

Omavastuita on perusteltu sillä, että kaikkeen elinkeinotoimintaan liittyy riski. Ryhtyessään maanviljelijäksi tai yrittäjäksi henkilö ottaa tietoisesti riskin. Samoin hirvivahingoissa liikenteessä on omavastuu. Näin rajoitetaan vahingonkorvausvaatimusta ja katsotaan, että korvataan "todellinen vahinko". Normaalitilanteessa elinkeinonharjoittajalla on mahdollisuus vaikuttaa riskin suuruuteen yrittämällä minimoida mahdolliset vahingot. Sama koskee periaatteessa myös autoilijaa: hirvikolarissa on aina kaksi osapuolta. Tilanne on kuitenkin toinen petovahinkojen kohdalla. Tilanteessa, jossa vahingonkärsijä voi periaatteessa poistaa vahingonaiheuttajan, voi omavastuu olla motivoitu. Tilanteessa, jossa luontodirektiivi suojelee susia ja karhuja, on vahingonkärsijän asema toinen. Hän on selkeästi, ja ainoastaan, uhri. Poronhoitoalueella poronkasvattajat ottavat myös tietoisen riskin. He maksavat esimerkiksi susivahingoista omavastuuosuuden, mutta he voivat poistaa vahingonaiheuttajan ja siten rajoittaa vahinkojen suuruutta. Tämä ei ole mahdollista poronhoitoalueen ulkopuolella.

Omavastuukäytäntö on katsottu oikeutetuksi siksi, että kaikkien elinkeinonharjoittajien täytyy olla samassa asemassa. Elinkeinonharjoittajat poronhoitoalueen ulkopuolella eivät kuitenkaan voi tasa-arvoisesti vaikuttaa riskin suuruuteen. Lisäksi esimerkiksi Pohjois-Karjalassa on kolmasosa maan susista, joten on luonnollista, että siellä myös vahinkoja syntyy enemmän.

Tässä tilanteessa ei omavastuukäytännöllä ole enää oikeutusta poronhoitoalueen ulkopuolella. Valtion tulee korvata vahingot täysmääräisesti. Suomessa oli vuosina 2000—2003 korvaustapahtumia kaikkiaan 2 832, vuodessa keskimäärin 708. Tähän perustuen vahingonkärsijöiltä on jäänyt saamatta valtion varoja 177 000 euroa vuodessa. Koska omavastuuosuutta pienemmät vahingot eivät rekisteröidy, on näitä varten tarvittava lisämääräraha arviolta 50 000 euroa. Lisäksi on todettava, että omavastuuosuuden poistaminen lisää myös vahinkotilastojen luotettavuutta kaikkien vahinkojen rekisteröityessä tulevaisuudessa.

Susivahingot ovat rajoittuneet pääsääntöisesti Itä-Suomeen ja Lappiin. Nyt sudet ovat leviämässä myös Keski-Suomeen ja Pohjanmaalle. Vahinkojen voidaan olettaa lisääntyvän rajoitetusti.

Ministeri on perustanut työryhmän pohtimaan petovahinkoja ja omavastuuosuuksia, mutta mihinkään ratkaisuihin ei ole päädytty. Omavastuiden korvaaminen petovahingoissa on edelleen ajankohtainen. Petomäärien kasvun myötä myös vahinkojen määrä on entisestään kasvanut.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon momentille  30.40.42 lisäyksenä 400 000 euroa petovahinkojen omavastuuosuuksien kattamiseen.