Viimeksi julkaistu 19.1.2021 15.12

Talousarvioaloite TAA 64/2015 vp Talousarvioaloite Metsähallituksen julkisiin hallintotehtäviin ehdotetun määrärahan vähentämisestä (-8 000 000 euroa)

CarlHaglundrym.

Eduskunnalle

Vuoden 2016 talousarvioesityksessä on hallitusohjelman mukaisesti vuonna 2015 siirretty 8 000 000 euroa budjettimomentille 35.10.52 momentilta 35.10.63. Metsähallituksen momentin avainluvuissa voidaan panna merkille panostukset hoidettavien luonnonsuojelualueiden ja näin ollen tämän piiriin tulevan hehtaarimäärän kasvu. Momentilla on 500 000 euron varaus uuden kansallispuiston perustamiseen. Myös lajiesiintymätarkistusten määriin ehdotetaan lisäystä. Tiukassa taloudellisessa tilanteessa ei ole pakko korottaa ympäristöministeriön toiminnan tavoitteita, vaan tänä vuonna voitaisiin tyytyä ylläpitämään nykyistä tasoa. Toiselta momentilta tehtyä siirtoa ei tarvitse käyttää. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta vähentää 8 000 000 euroa momentilta 35.10.52 Metsähallituksen julkisiin hallintotehtäviin ehdotetusta määrärahasta. 
Helsingissä 9.10.2015 
CarlHaglundr
Anna-MajaHenrikssonr
AndersAdlercreutzr
EvaBiaudetr
ThomasBlomqvistr
MikaelaNylanderr
MatsNylundr
JoakimStrandr
StefanWallinr