TALOUSARVIOALOITE 65/2003 vp

TAA 65/2003 vp - Heidi Hautala /vihr ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen oppisopimuskoulutuksen lisäkoulutukseen

Eduskunnalle

Oppisopimuskoulutuksen lisäkoulutus tuottaa työelämään ammattitutkinnon ja erikoisammattitutkinnon suorittaneita osaajia, joista on suuri puute. Työelämäläheisenä koulutusmuotona se on suuressa suosiossa sekä opiskelijoiden että työnantajien keskuudessa. Työsuhteeseen perustuva oppisopimuskoulutus soveltuu erityisen hyvin aikuisopiskelijoille. Se on yhteiskunnalle, opiskelijalle ja työnantajalle taloudellinen ja kustannustehokas koulutusmuoto. Oppisopimuskoulutuksessa opiskelija on työntekijän asemassa, saa palkkaa ja maksaa veroja. Samalla työnantaja saa tarvitsemaansa työvoimaa. Oppisopimuskoulutus johtaa pääsääntöisesti työllistymiseen.

Oppisopimuskoulutuksen lisäkoulutuksen kiintiö on kysyntään verrattuna hyvin alhainen, ja vuoden kiintiö on viime vuosina täyttynyt jo alkuvuodesta.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon momentille  29.60.31 lisäyksenä 10 000 000 euroa osoitettavaksi oppisopimuskoulutuksen lisäkoulutuksen määrän nostamiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2003

  • Heidi Hautala /vihr
  • Hanna-Leena Hemming /kok
  • Sirpa Asko-Seljavaara /kok
  • Raija Vahasalo /kok
  • Matti Saarinen /sd
  • Leena Harkimo /kok
  • Kari Uotila /vas
  • Jaakko Laakso /vas
  • Jyrki Kasvi /vihr
  • Juhani Sjöblom /kok
  • Lasse Virén /kok
  • Klaus Hellberg /sd
  • Rakel Hiltunen /sd
  • Eero Akaan-Penttilä /kok
  • Kaarina Dromberg /kok
  • Martin Saarikangas /kok
  • Ilkka Taipale /sd
  • Tapani Mäkinen /kok
  • Arto Bryggare /sd
  • Tuija Brax /vihr
  • Outi Ojala /vas