Viimeksi julkaistu 19.1.2021 15.10

Talousarvioaloite TAA 65/2015 vp Talousarvioaloite uusien luonnonsuojelualueiden hankintaan ehdotetun määrärahan vähentämisestä (-5 000 000 euroa)

CarlHaglundrym.

Eduskunnalle

Aikana, jona Suomen talous tarvitsee kaikkien panosta tasapainottumiseen, kaikki kivet on käännettävä mahdollisten säästökohteiden löytämiseksi, jotka eivät samalla kuitenkaan vaikuta haitallisesti kasvun mahdollisuuksiin. Vaikka puhummekin ympäristöarvojen puolesta, pidämme yhden vuoden aikana uusien luonnonsuojelualueiden perustamatta jättämistä puolusteltavana tapana valtion menojen pienentämiseksi. Vuoden 2016 talousarvioesityksessä on varattu 10 miljoonaa euroa tähän tarkoitukseen. Tämä summa voidaan poikkeuksellisesti puolittaa valtion talousarvion parempaan tasapainoon saattamiseksi. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta vähentää 5 000 000 euroa momentilta 35.10.63 uusien luonnonsuojelualueiden hankintaan ehdotetusta määrärahasta. 
Helsingissä 9.10.2015 
CarlHaglundr
Anna-MajaHenrikssonr
AndersAdlercreutzr
EvaBiaudetr
ThomasBlomqvistr
MikaelaNylanderr
MatsNylundr
JoakimStrandr
StefanWallinr