TALOUSARVIOALOITE 655/2001 vp

TAA 655/2001 vp - Mikko Kuoppa /vas 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Viljakkalan kirkonkylän koulun peruskorjaukseen ja laajennukseen

Eduskunnalle

Viljakkalan kirkonkylän koulu on valmistunut vuonna 1973. Koulu suunniteltiin alun perin 50 oppilaalle eli kolmelle perusopetusryhmälle. Tällä hetkellä koulussa on yli 100 oppilasta eli viisi perusopetusryhmää. Oppilasmäärä on edelleen vomakkaasti kasvamassa. Oppilasmäärässä ei ole mukana esikoululaisia. Tilan ahtautta on ratkottu tilapäisratkaisuin ottamalla opetusryhmien käyttöön tarkoitukseen huonosti soveltuvia muita tiloja. Käyttöön on otettu myös piharakennuksessa olevat tilat. Laajentamismahdollisuuksia nykyisten seinien sisäpuolella ei ole. Kunta on omalla kustannuksellaan uusinut koulun vuotavan katon. Laajennus olisi koulun toiminnan kannalta välttämätöntä tehdä mahdollisimman pian, mutta kunnan taloudelliset mahdollisuudet toteuttaa laajennus ovat heikot. Suunnitellun laajennusosan pinta-ala on noin 300 m2 ja peruskorjattava ala noin 640 m2.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  29.40.34 lisäyksenä 442 000 euroa Viljakkalan kirkonkylän koulun peruskorjaukseen ja laajennukseen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Mikko Kuoppa /vas