TALOUSARVIOALOITE 665/2007
vp
TAA 665/2007
vp - Veijo Puhjo /vas ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen kylätoiminnan
valtakunnalliseen kehittämiseen
Eduskunnalle
Aktiivinen kylätoiminta on viime vuosien aikana osoittanut
vastuuntuntonsa maaseudun kehittämistyössä useilla
sadoilla kehittämishankkeilla. Kylätoiminta kokoaa
hyvin tehokkaasti paikalliset asukkaat ja voimavarat yhteen, mikä on
välttämätöntä tulosten
aikaansaamiseksi.
Kylätoiminnalle on myönnetty valtionapua enenevästi
vuodesta 2003 asti; tälle vuodelle valtionapu on 530 000
euroa, kuten viime vuonnakin. Valtionapu on ollut toiminnan volyymista noin
yksi prosentti. Aktiivisen toiminnan vastuiden ja käytettävissä olevien
valtion vakaiden varojen suhde on kohtuuton.
Vaikka valtakunnallinen kylätoiminta lisää edelleen
eri tavoin omarahoitusosuuttaan, olisi valtion lisääntyvä tuki
kuitenkin koko toiminnalle selvästi vakautta luova elementti.
Se tukisi mm. kansainvälisten yhteyksien luomisen lisäksi sitä,
että kylätoiminta voisi olla oman toimintansa
ohessa myös apuna kuntien palvelurakenteidenkin uudistamisessa.
Mikäli PARAS-hankkeen myötä palvelut
siirtyvät kuitenkin kauemmaksi, korostuu kylätoiminnan
merkitys erityisesti.
Aktiivisemman kylätoiminnan onnistuminen mahdollistaa
sekä kansalaisten pysymisen kotiseudullaan että myös
säästöjä muuttoliikkeen aiheuttamissa
kustannuksissa.
Edellä olevan perusteella on perusteltua lisätä valtion
talousarvioon 200 000 euroa valtakunnalliseen kylätoimintaan,
mitä viime vuonna maa- ja metsätalousministeriökin
puolsi.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon
momentille 30.10.63 lisäyksenä 200 000
euroa Suomen Kylätoiminta ry:n toiminnan tukemiseen.
Helsingissä 24 päivänä syyskuuta
2007
- Veijo Puhjo /vas
- Matti Saarinen /sd
- Sirpa Paatero /sd
- Maria Guzenina-Richardson /sd
- Markus Mustajärvi /vas
- Katja Taimela /sd
- Pentti Tiusanen /vas
- Tuula Peltonen /sd
- Merja Kyllönen /vas
- Matti Kauppila /vas
- Mikko Kuoppa /vas
- Raimo Vistbacka /ps
- Matti Kangas /vas
- Unto Valpas /vas
- Jouko Skinnari /sd