TALOUSARVIOALOITE 670/2003
vp
TAA 670/2003
vp - Päivi Räsänen /kd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen kunnan
siirtoviemäri- ja vesijohtohankkeen toteutukseen Hausjärvellä
Eduskunnalle
Hausjärven kunta on joutunut viime vuosina
panostamaan suuria summia ympäristönsuojelutoimenpiteisiin.
Syynä tähän on se, että kunnan alueella
sijaitsee tärkeitä pohjavesialueita. Kunnan taloudelle
suuren loven teki yli kymmenen vuotta sitten paljastunut ympäristökatastrofi,
kun Oitin taajaman vedenottamon vesi todettiin liuottimien
saastuttamaksi. Tutkimuksissa saastumisen aiheuttajaksi selvisi
taajamassa 1950- ja 1960-luvulla toiminut kemiallinen pesula. Pesuveden
tislauksessa syntynyttä liuotinpitoista jätettä oli
viety Oitin vanhalle Umpisten kaatopaikalle, ja osa oli joutunut
pesulan jätevesien mukana saostuskaivoon, jota kautta liuottimet
olivat pilanneet alueen pohjaveden. Saastunut maa-aines on poistettu
alueelta, mutta pohjavesi on niiltä kohdin yhä pahasti
saastunutta. Keinoa sen puhdistamiseksi ei vielä ole. Hausjärven
kunnalla on kuitenkin edessään toinen mittava
ympäristöinvestointi: siirtoviemäri-
ja vesijohtohanke.
Hausjärven siirtoviemäri- ja vesijohtohanke on
osa Hyvinkään—Riihimäen seudun
vesihuollon kehittämissuunnitelmaa. Hankkeessa rakennetaan
siirtoviemäreitä ja vesijohtolinjoja välille Hausjärvi—Riihimäki
linjoille Ryttylä—Turkhauta—Riihimäki
ja Oitti—Hikiä—Riihimäki. Siirtoviemäreiden
linjat tulevat kulkemaan tällä hetkellä viemäriin
kuulumattomien tärkeiden pohjavesialueiden kautta. Linjojen
varrelle sijoittuvat muun muassa Turkhaudan ja kirkonkylän
kylätaajamat, joiden alueelta saatavaa pohjavettä toimitetaan
omien taajamien lisäksi muun muassa Riihimäelle,
Hyvinkäälle ja Mäntsälään. Hankkeen
keskeisenä tarkoituksena on seudullisen vedenhankinnan
kannalta tärkeiden pohjavesialueiden suojelu.
Siirtoviemärihankkeen kokonaiskustannusarvio on tällä hetkellä 3,6
miljoonaa euroa, josta Hausjärven kunnan osuus on 50 %.
Jotta hanke pääsee alkamaan Hämeen maakuntasuunnitelman
mukaisesti ensi vuonna, Hausjärven kunta tarvitsee valtion
tukea tulevalle vuodelle 900 000 euroa. On kohtuullista,
että valtio tukee Hausjärven kuntaa tämän
hankkeen toteutuksessa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon
momentille 35.10.77 lisäyksenä 900 000
euroa Hausjärven siirtoviemäri- ja vesijohtohankkeen
toteuttamiseen..
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2003
- Päivi Räsänen /kd
- Satu Taiveaho /sd
- Minna Lintonen /sd
- Jari Koskinen /kok
- Maija-Liisa Lindqvist /kesk
- Tuija Nurmi /kok