TALOUSARVIOALOITE 671/2007 vp

TAA 671/2007 vp - Veijo Puhjo /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen taajamajunaliikenteen suunnitteluun välillä Pori—Kokemäki—Rauma

Eduskunnalle

Junaliikenneyhteydet Satakunnassa ovat puutteellisia. Vain välillä Pori—Tampere on säännöllistä henkilöliikennettä.

Lakkautettu Rauman henkilöjunaliikenne ja poistetut asemat Porin radalla ovat vaikeuttaneet satakuntalaisten junankäyttöä.

Bensiinin hinnan vääjäämätön nousu tulevaisuudessa merkitsee sitä, että raideliikenteen kehittäminen Satakunnassakin on välttämätöntä. Lisääntyvien kustannusten takia satakuntalaisille tulisi tarjota edullisia junayhteyksiä. Nopealla sähkömoottorijunalla Rauman syöttöliikenne Tampereen junalle parantaisi huomattavasti raumalaisten yhteyksiä, ja samalla junalla Kokemäeltä Poriin ja sähköistyksen jälkeen aina Mäntyluotoonkin asti jatkuva liikenne palvelisi hyvin työpaikkaliikennettä; varsinkin seisakkeita lisäämällä.

Niin ympäristösyyt kuin myös junaliikenteen järkevä käyttö työmatkaliikenteessä puoltavat taajamajunaliikenteen suunnittelun aloittamista Satakunnassa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  31.60.63 lisäyksenä 200 000 euroa taajamajunaliikenteen suunnitteluun välillä Pori—Kokemäki—Rauma.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Veijo Puhjo /vas
  • Krista Kiuru /sd