TALOUSARVIOALOITE 68/2010
vp
TAA 68/2010
vp - Eero Heinäluoma /sd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen perusväylänpitoon
Eduskunnalle
Hallitus toteuttaa päinvastaista liikennepolitiikkaa,
kuin se on linjannut omassa liikennepoliittisessa selonteossaan.
Tämä näkyy erityisesti perusväylänpidossa.
Perusväylänpito on jatkuvasti jäänyt
jälkeen tarpeesta, kun määrärahat
ovat pitkällä aikavälillä pysyneet
samalla tasolla, mutta kustannukset ja toisaalta myös liikennemäärät ovat
nousseet. Se tarkoittaa palvelujen tason laskua, liikenneturvallisuuden
heikkenemistä sekä korjausvelan kasvamista. Huonokuntoisten
teiden, rataosuuksien ja siltojen määrä kasvaa.
Perusväylänpidon kautta tuettaisiin paremmin työllisyyttä,
kuntien toimintamahdollisuuksia, kilpailukykyä sekä talouskasvua.
Kuntien kannalta erityisesti ylläpito- ja korvausinvestointien sekä alueellisten
määrärahojen vähyys merkitsee sitä,
että monet kunnille tärkeät pienet hankkeet, kuten
kevyen liikenteen väylät ja liikenneturvallisuutta
parantavat ja maankäyttöä tukevat risteyshankkeet,
edelleen siirtyvät tulevaisuuteen.
Asiantuntijoiden mukaan perusväylänpidon välitön
tarve on jopa 200 miljoonaa euroa. Eduskunnan valtiovarain- sekä liikenne-
ja viestintävaliokunta ovat toistuvasti ja yksimielisesti
vaatineet hallitusta lisäämään
perusväylänpidon määrärahoja.
Vaatimuksista huolimatta muutosta tilanteeseen ei ole tullut.
Perusväylänpitoon ei ole hallituskaudella osoitettu
tarpeeksi määrärahoja. Sosialidemokraattien
mielestä liikennepolitiikan on oltava pitkäjänteistä,
ennustettavaa, luotettavaa ja ympäristöystävällistä investointipolitiikkaa. Pitkäjänteisyyden
perusehto on uskottavuus ja määrärahojen
riittävyys. Liikenneväylien yksittäiset
kehittämisinvestoinnit eivät riitä, jos
samaan aikaan laiminlyödään muun väyläverkon palvelutason
ylläpito ja kehittäminen.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2011 talousarvioon
momentille 31.10.20 lisäyksenä 60 000 000
euroa perusväylänpitoon.
Helsingissä 20 päivänä syyskuuta
2010
- Eero Heinäluoma /sd
- Kari Rajamäki /sd
- Tero Rönni /sd
- Valto Koski /sd
- Matti Saarinen /sd
- Jutta Urpilainen /sd
- Jukka Gustafsson /sd
- Anneli Kiljunen /sd
- Jouko Skinnari /sd
- Rakel Hiltunen /sd
- Maarit Feldt-Ranta /sd
- Susanna Huovinen /sd
- Saara Karhu /sd
- Risto Kuisma /sd
- Tuula Peltonen /sd
- Pauliina Viitamies /sd
- Johanna Ojala-Niemelä /sd
- Jukka Gustafsson /sd
- Pia Viitanen /sd
- Matti Ahde /sd
- Tarja Filatov /sd
- Maria Guzenina-Richardson /sd