TALOUSARVIOALOITE 687/2001 vp

TAA 687/2001 vp - Kari Kärkkäinen /kd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen kuntien harkinnanvaraiseen rahoitusavustukseen

Eduskunnalle

Valtion talousarvioesityksessä vuodelle 2002 esitetään kuntien harkinnanvaraiseen rahoitusavustukseen 50 457 000 euron määrärahaa, kun vastaava määräraha kuluvan vuoden talous- ja lisätalousarvioissa on yhteensä 58 865 774 euroa. Kuntataloudesta tehtyjen ennakkoarvioiden mukaan taloudeltaan heikkojen kuntien määrä kasvaa edelleen ja voimakkaana jatkuva muuttoliike heikentää erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa kuntien taloudellista asemaa. Muuttotappioalueiden kuntien mahdollisuudet hoitaa vastuitaan ovat pikemmin heikentyneet kuin vahvistuneet, minkä vuoksi harkinnanvaraisen rahoitusavustuksen tarve on jopa aikaisempaa suurempi. Tämän vuoksi harkinnanvarainen rahoitusavustus tulee pitää vähintään tämänvuotisella tasolla.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  26.97.34 lisäyksenä 17 000 000 euroa kuntien harkinnanvaraiseen rahoitusavustukseen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Kari Kärkkäinen /kd
  • Markku Rossi /kesk
  • Marja-Liisa Tykkyläinen /sd
  • Iivo Polvi /vas
  • Riitta Korhonen /kok
  • Seppo Kääriäinen /kesk
  • Matti Väistö /kesk
  • Kari Rajamäki /sd
  • Mirja Ryynänen /kesk