TALOUSARVIOALOITE 698/2003 vp

TAA 698/2003 vp - Arto Seppälä /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen 4H-toiminnan tukemiseen

Eduskunnalle

4H-järjestö on Suomen suurimpia nuorisojärjestöjä, jonka toiminnan piirissä on lähes kaikki kaupungit ja kunnat. Lasten ja nuorten tasapainoista kehitystä, elämänhallintaa, omatoimisuutta, yritteliäisyyttä, kansainvälisyyttä sekä luonnon ja ympäristön kunnioitusta edistävään 4H-harrastukseen osallistuu lähes 120 000 nuorta noin 3 000 4H-kerhossa. 4H-työtä tehdään kaupungeissa, taajamissa ja merkittävästi myös kylissä, joissa 4H on usein ainut nuorison järjestäytyneen harrastustoiminnan muoto.

Huolimatta myönteisestä taloudellisesta kehityksestä nuorisoa uhkaa syrjäytyminen, mikä ilmenee mm. väkivallantekoina ja päihteiden käyttönä. Nuorten tasapainoinen kasvu edellyttää informaatioyhteiskunnan pirstoman arvomaailman jäsentämistä, mihin 4H-harrastus voi tuoda käytännössä koeteltuja toimintamuotoja.

Valtionavun määrä 4H-toimintaan oli enimmillään noin 5,5 miljoonaa euroa vuonna 1991. Valtiontaloudellisista syistä määrärahaa on tämän jälkeen supistettu, samalla kun toiminnan kustannukset kasvavat vähintään yleistä kustannustasoa vastaavasti. 4H-järjestön toimintatuki on vähentynyt myös kuntien taloudellisen tilanteen kiristyessä. 4H-nuorisotyön haasteena on toiminnan kehittäminen ja säilyttäminen asutukseltaan harvenevilla maaseutualueilla, samalla kun on tarpeen entisestään kehittää myös asutuskeskuksiin soveltuvia toimintatapoja.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon momentille  30.15.45 lisäyksenä 500 000 euroa 4H-toiminnan tukemiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2003

  • Arto Seppälä /sd
  • Katri Komi /kesk
  • Olli Nepponen /kok
  • Jari Leppä /kesk
  • Seppo Lahtela /kesk
  • Pekka Nousiainen /kesk