TALOUSARVIOALOITE 7/2007 vp

TAA 7/2007 vp - Outi Alanko-Kahiluoto /vihr ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen kotimaisen elokuvataiteen edistämiseen

Eduskunnalle

Nyt vietetään suomalaisen elokuvan 100-vuotisjuhlavuotta, minkä kunniaksi hallitusohjelmassa luvataan erityishuomiota elokuvataiteelle. Elokuvan valtiontukeen veikkausvoittovaroista ei ole kuitenkaan ensi vuodelle varattu senttiäkään edellisvuotta enempää.

Yksittäisen elokuvan saama maksimituki ei ole noussut kymmeneen vuoteen, kun samassa ajassa tuotantokustannukset ovat kaksinkertaistuneet. Näillä tuilla yksi elokuva tarvitsee 150 000 katsojaa päästäkseen nollatulokseen, mikä on todella kova tavoite.

Elokuvan tuotantotuen tasosta päätettäessä ei ole otettu huomioon nykyisen laajuisen elokuvateatteriverkoston suurta kulttuurillista ja alueellista merkitystä. Suomen noin 200 elokuvateatterista suurin osa on pikkupaikkakunnilla ja selviää pitkälti kotimaisen elokuvan varassa. Toiminnan kulttuurisesta merkityksestä kertoo se, että 115 pienten paikkakuntien teattereissa oli noin 300 000 elokuvissakäyntiä, joista vähintään puolet kohdistui kotimaisiin elokuviin. Nyt tuotantotuen vähäisyyden takia jopa 50 paikkakuntaa on vaarasssa menettää teatterinsa.

Rahoituksen vähyys uhkaa elokuvan laatua, määrää ja monipuolisuutta. Vaarana on, että tuottajien on pakko välttää ottamasta taloudellisia riskejä ja tuottaa elokuvia vain sellaisista aiheista, joiden tiedetään myyvän. Tämä on lyhytnäköistä politiikkaa erityisesti kun tiedetään, että yhden elokuvan tuottamiseen käytetty raha palaa valtiolle pääsylippujen ja palkkojen verotuloina jopa kaksinkertaisena takaisin.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  29.80.52 lisäyksenä 1 200 000 euroa kotimaisen elokuvataiteen edistämiseen.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Outi Alanko-Kahiluoto /vihr
  • Anni Sinnemäki /vihr