TALOUSARVIOALOITE 70/2003
vp
TAA 70/2003
vp - Klaus Hellberg /sd
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen selvitystyöhön
valtionhallinnon toimintojen sijoittamisesta Itä-Uudellemaalle
Eduskunnalle
Itä-Uudellamaalla yksi merkittävä piirre
on julkisen talouden pienuus. Virallisten tilastojen mukaan sekä valtion
hallinnon että ylemmän opetuksen osuus on selvästi
maan alhaisin Itä-Uudellamaalla. Avoin sektori vastaa lähes
90-prosenttisesti maakunnan bruttokansantuotteesta, minkä vuoksi
maakunta on hyvin suhdanneriippuvainen. Julkisen sektorin suhdanteita
tasaava vaikutus on pieni niin aluetalousmielessä kuin
työtilaisuuksien tarjoajana. Maakunnan bkt:sta vain noin
12 % tulee julkiselta sektorilta ja siitä vain noin
3 % prosenttiyksikköä valtiosektorilta.
Itä-Uudeltamaalta kerättyjen verojen määrä on
1,51-kertainen suhteessa palaumaan, luvun ollessa naapurimaakunnissa
noin 1,20 (Talousneuvoston raportti). Julkisen sektorin osuus t&k-menoista
puuttuu lähes kokonaan.
Toimintojen sijoittaminen Itä-Uudellemaalle vaikuttaisi
monella tavalla myönteisesti kansantalouteen. Ratkaisut
parantaisivat maakunnan työpaikkaomavaraisuutta tavalla,
joka vähentää joko kokonaisliikkumisen
määrää tai alkuvaiheessa hyödyntää joukkoliikenteen
vajaalla kapasiteetilla ajettuja paluuvuoroja. Toiseksi ratkaisu
helpottaa valtion edessä olevaa rekrytointiongelmaa laajentamalla
hallinnon rekrytointialuetta, ja kolmanneksi ratkaisu
keventää hintatasoa nostavaa kysyntää pääkaupunkiseudulla
ja mahdollistaa valtion toimintojen sijoittamisen edullisempiin
toimitiloihin.
Itä-Uusimaa profiloituu energia- ja ympäristöalan
osaajana.
Esimerkkeinä yksiköistä (tai niiden
osista), joiden sijaintipaikkana Itä-Uusimaa toimisi hy-vin,
voi mainita seuraavia: Merenkulkuhallitus, Säteilyturvakeskus,
Maanmittauslaitos, tullilaitos, Uudenmaan ympäristökeskus
(toimintoja), Suomen ympäristökeskus (toimintoja),
Energiamarkkinavirasto, Turvatekniikan keskus, Mittatekniikan keskus,
Museovirasto, Kotimaisten kielten tutkimuslaitos, Kuluttajatutkimuskeskus, STTV
(Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus), Valtion asuntorahasto,
laajennettu kihlakunta (osa lääninhallituksesta),
Helsingin yliopiston yksikkö, vankilayksikkö.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon
momentille 26.98.43 lisäyksenä 50 000
euroa selvitystyöhön ja toimenpiteisiin valtionhallinnon
toimintojen sijoittamiseksi Itä-Uudellemaalle.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2003