Viimeksi julkaistu 28.7.2025 16.43

Talousarvioaloite TAA 70/2024 vp 
Hilkka Kemppi kesk 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä sähköisen liikenteen tutkimukselle välttämättömien alustaratkaisujen hankintaan (400 000 euroa)

Eduskunnalle

Suomi tavoittelee tieliikenteen päästöjen puolittamista vuoteen 2030 mennessä (Fossiilittoman liikenteen tiekartta, 2021). Lahden seudulla tehdään uraauurtavaa liikenteen sähköistämisen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotyötä. Alueella toimii merkittävä alan yrityskeskittymä ja Suomen kasvukykyisimpiä yrityksiä. LUT-yliopisto on sähköistymisen ja energiamurroksen johtava asiantuntija. Lahden seutu toimii ratkaisujen kansainvälisenä kiihdyttäjänä. 

LUT-yliopisto ja LAB-ammattikorkeakoulu toimivat tiiviissä yhteistyössä alan koulutuksessa ja tutkimuksessa sekä yritysten kasvun vauhdittajana. LAB-ammattikorkeakoulun tiloihin valmistuu vuosina 2023 ja 2024 kahdessa vaiheessa tutkintokoulutusta palveleva välttämätön peruskoulutusinfra, joka on molempien korkeakoulujen yhteiskäytössä. Tämä ei kuitenkaan ole riittävä tutkimuksen ja kehittämisen tarpeisiin. 

Suunnitelmana on tutkimusta ja tuotekehitystä palveleva dynaaminen tutkimusympäristö ja "liikkuva laboratorio". Sähköisen liikenteen tutkimusinfra mahdollistaa tutkimuksen kansainvälistämisen ja tiiviin, nopean, paikkaan sitomattoman kehittämisen alan yritysten kanssa. Samoin se toimii alustana uusille väitöstutkimuksille ja opinnäytetöille. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 400 000 euroa momentille 29.40.20 sähköisen liikenteen tutkimukselle välttämättömien alustaratkaisujen hankintaan LAB-ammattikorkeakouluun. 
Helsingissä 4.10.2024 
Hilkka Kemppi kesk