TALOUSARVIOALOITE 702/2007 vp

TAA 702/2007 vp - Kari Rajamäki /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Savonradan perusparantaminen

Eduskunnalle

Toimivat liikenneyhteydet ja tehokas logistiikka ovat elinkeinoelämän sijoittumisen ja kilpailukyvyn kannalta keskeisiä tekijöitä. Itä-Suomen maantieteellisen sijainnin sekä aluerakenteen aiheuttamia kilpailuhaittoja tasoitetaan parhaiten sujuvilla liikenneväylillä, nopeilla yhteyksillä ja kohtullisilla kuljetus- ja kulkemiskustannuksilla. Tällä hetkellä Itä-Suomessa joudutaan taistelemaan olemassa olevienkin yhteyksien ja väylien säilyttämiseksi, mikä on täydellisessä ristiriidassa alueen kehittämispyrkimyksien sekä valtioneuvoston päättämien valtakunnallisten alueiden kehittämistavoitteiden kanssa. Väyläinvestoinnit tulee toteuttaa vuodesta 2004 lähtien liikenneväyläpolitiikkaa vuosille 2004—2013 linjanneen hallituksen ministerityöryhmän mietinnön mukaisesti ottaen kuitenkin riittävässä määrin huomioon uudet tarpeet.

Pohjois-Savon tärkeimmät pääväylät ovat valtatie 5 sekä Savonrata. Pohjois-Savo on varaamassa EU-tukirahoitusta Savonradan nopeuksien nostamiseen välillä Pieksämäki—Kuopio, mutta ongelmana on, että kyseisen rataosuuden perusparannustyöt ovat siirtymässä aikaisemmista suunnitelmista poiketen vuoteen 2010 Talvivaaran kaivoshankkeen vaatimien investointien vuoksi. Perusparantamisen siirtyminen estää myös aiotun nopeuden noston. Savonradan perusparantamistyöt (tukikerroksen uusiminen ja kiskotuksen vaihto) välillä Pieksämäki—Kuopio tulee saada päätökseen vuoden 2009 loppuun mennessä.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää valtion vuoden 2008 talousarvioon momentin  31.40.78 perusteluihin maininnan, että määrärahaa saa käyttää myös Savonradan perusparantamiseen välillä Pieksämäki—Kuopio.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Kari Rajamäki /sd 
  • Markku Rossi /kesk
  • Elsi Katainen /kesk
  • Erkki Virtanen /vas
  • Tuula Väätäinen /sd
  • Hannakaisa Heikkinen /kesk