TALOUSARVIOALOITE 71/2006 vp

TAA 71/2006 vp - Tarja Cronberg /vihr ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen ympäristötöihin

Eduskunnalle

Momentilta 35.10.77 rahoitetaan mm. vesihuoltohankkeita, pilaantuneiden alueiden kunnostuksia ja vesistökunnostuksia. Näistä jokaisen osalta tarve on kasvanut mm. pilaantuneiden alueiden kunnostamista koskevien velvoitteiden lisääntymisen takia. Ympäristötöiden rahoittamista koskeva määräraha on tästä huolimatta pienentynyt viime vuodesta 1,9 miljoonaa euroa. Tätä ei voi pitää harkittuna ratkaisuna.

YTY eli ympäristönsuojelua ja -hoitoa edistävä hanketyö sai alkunsa vuonna 1993. Tarkoituksena on ollut yhdistää ympäristönsuojelu ja -hoito sekä työllistäminen. Hankkeiden käynnistämisessä työministeriön, TE-keskuksen työvoimaosaston ja ympäristöministeriön rahoituspäätöksillä on keskeinen merkitys. YTY-töitä tehdään ympäri maata, mutta erityisesti Lapissa YTY-toiminta on ollut merkittävää.

Ympäristötöiden tarve on selvästi suurempi kuin käytettävissä olevat voimavarat. Ympäristö-töinä on tehty mm. kuntien vesihuoltorakentamista, vesistöjen kunnossapitoa ja hoitoa sekä saastuneiden maa-alueiden puhdistamista. YTY-töinä on rakennettu myös palvelurakenteita arvokkaisiin luontokohteisiin ja siten vähennetty luonnon kulutusta, korjattu ränsistyneitä rakennuksia ja raivattu tienvarren pusikoitunutta maisemaa automatkailijoiden iloksi, rakennettu linnunpönttöjä tuhansille kolopesijöille sekä kunnostettu kalastuspaikkoja. Suuri haaste tulee olemaan Itämeren suojeluun liittyvät tehtävät sekä EU:n vesipolitiikan puitedirektiivin toimeenpanoon liittyvät vesiensuojelutyöt.

YTY-työkohteet ovat työllisyyden kannalta merkittäviä: esimerkiksi Lapissa ympäristökeskus on työllistänyt YTY-kohteilla vuosittain 300—400 pitkäaikaistyötöntä. Työllisyysvaikutusten lisäksi hankkeilla on merkittävä myönteinen vaikutus alueen elinkeinoihin: töistä noin kahden kolmasosan on todettu vaikuttavan matkailuelinkeinoa tukevasti, ja kunnat ovat hyötyneet myös palkkatuloista kerättävän kunnallisveron muodossa.

Vaikka YTY-työsuhteista ei voida tehdä pysyviä, ne vaikuttavat selkeästi kylien elinvoimaisuuteen ja asuttuna säilymiseen. Järkeviä töitä on tarjolla koko maakunnassa syrjäkyliä myöten. Paikallista työvoimaa käytettäessä matkustuskulut jäävät vähäisiksi. Työskentely oman asuinympäristön parantamiseksi pitää työmotivaation ja -moraalin korkealla. Työn luonteen vuoksi tekijä saa työstään pikaista palautetta; työn jälki näkyy välittömästi, mikä estää syrjäytymistä ja nostaa itsetuntoa. Erityisesti vanhan rakennuskannan kunnostuksissa pääsee verestämään tai opettelemaan perinteisiä työtapoja ja käden taitoja. YTY-työt virittävät kylien omatoimista talkootoimintaa ja lisäävät tervettä kotiseutuylpeyttä.

YTY-töiden ongelmaksi on muodostunut oheiskulujen rahoitus ja toiminnan lyhytjänteisyys rahoituksen ja työvoiman suhteen. Ympäristötyömäärärahan lisäys mahdollistaisi YTY-töiden pitkäjänteisemmän suunnittelun ja rahoituksen sekä myös uusien hankkeiden käynnistämisen.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon momentille  35.10.77 lisäyksenä 5 000 000 euroa ympäristötöihin.

Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006

  • Tarja Cronberg /vihr
  • Tuija Brax /vihr
  • Jyrki Kasvi /vihr
  • Erkki Pulliainen /vihr
  • Oras Tynkkynen /vihr
  • Rosa Meriläinen /vihr
  • Johanna Sumuvuori /vihr
  • Heidi Hautala /vihr
  • Osmo Soininvaara /vihr
  • Kirsi Ojansuu /vihr
  • Janina Andersson /vihr
  • Merikukka Forsius /vihr
  • Anni Sinnemäki /vihr
  • Ulla Anttila /vihr